viikonloppu vilahti

Minulle tuli vieras Turusta ja lauantai menikin siinä. Oikein tuli vieroitusoireita, kun ei päässyt lukemaan toisten blogeja ja kirjoittamaan omaansa ;o) Kohta varmaan olen Betty Ford-klinikalla saamassa vieroitushoitoa!

Kävimme vieraan kanssa katsomassa Titanic-musikaalia. Oli vaikuttava ja hyvät laulajat. No, tyypilliseen tapaani alkoivat aivot raksuttaa jälkeen päin ja pohdin tapahtumia. Olen nähnyt elokuvankin ja kohta, jota en voi katsoa itkemättä on äiti, joka kolmannen luokan hytissä nukuttaa lapsensa uneen sadun myötä veden noustessa koko ajan.

Koska sekä musikaalissa että elokuvassa olivat rautaportit kiinni kolmanteen luokkaan, niin onkohan niin oikeasti ollut? Että todella päätettiin uhrata köyhimmät ihmiset kuin laivarotat kun pelastusveneitä oli niin vähän. Ajatelkaa mikä vastuu kapteenilla, pystyykö tuollaisen jälkeen enää elämään. Tässä tapauksessahan kapteeni meni laivan mukana, mutta entä se herra Ismey. Pitäisi googlata, löytyykö tietoa herran elämästä sen jälkeen.

Vastuu.... Joskus joku sanoi, että palkka määräytyy vastuun mukaan. Miksiköhän eivät sitten lastenhoitajat saa kunnon palkkaa. Mielestäni vastuu toisten lapsista on paljon suurempi kuin jonkun toimitusjohtajan pörssifirmassa. Niitä kun ei sitten ikinä edes saada vastuuseen loppupeleissä.

Vastuu....iso sana ja sisältää paljon. Nykypäivänä on aina saatava tai löydyttävä joku vastuuseen. Mitään asiaa ei vaan voi tapahtua. Jotkut tutkimiset ovat opettavaisia eikä siten samaa virhettä toisteta. Siitä huolimatta on kamalaa, kun ikinä ei saa epäonnistua. Ei uskalla tehdä mitään, kun aina saa pelätä joutuvansa suureen vastuuseen. Ymmärrän, että jokaisen tulee kantaa tekonsa seuraukset, mutta yleensä se vastuu musertaa ihmisen ja se seuraa melkein koko loppuelämän.

Hiukan heitti mustan puolelle tuo mun pohdinta, mutta mitäs menin katsomaan sellaista musikaalia ;o)

Illalla odottaa taas ratsastus ja heppojen hajut, joten eikö tämä taas tästä. Vierailu oli mukava ja odotettu vaikka poikikin vakavan pohdiskelun.