Luin eilen hevosia koskevaa kirjaa. Siinä todettiin, että ihminen haluaa eläimestä ystävän, koska se ystävyys on yksinkertaista. Palkkio ja "rangaistus" omasta käytöksestä tulee välittömästi.
Miksiköhän ihmiset panttaavat, varsinkin sitä positiivista puolta. Valitettavasti jopa ystävyydessä se negatiivinen puoli tulee kyllä melko pian esiin, tavalla tai toisella. Tietenkin ystävänä sen negatiivisenkin palautteen voi antaa monella tavalla.
Mitä on ystävyys? Itse totesin sen olevan kuuntelemista ja nimenomaan aktiivista sellaista. Myöskin luotettavuus ja uskollisuus ovat ystävyydessä tärkeitä. Silti joskus jopa ystäviä jää menneeseen ja tulee uusia. Montako ystävää on ihan lapsuudeta saakka? Kasvetaanko ystävyydessäkin erilleen?
Sitten voi löytää ystävän uudestaan vuosien jälkeen. Hyvä ystävyys tuntuu jatkuvan melkein siitä mihin se jäi silloin joskus. Elämän tilanteet heittelevät meitä sinne tänne. Itselläni on yksi ystävä, joka on ollut kuvioissa mukana n. 2 vuotiaasta lähtien. Emme toki ole olleet koko ajan tiheään yhteydessä. Sitten olen saanut nuorena aikuisena yhden ja äitiyden myötä toisen ystävän.
Eläimistä ystävänä oli 14 vuotta koira. Nyt olen hypännyt tallilla ja saanut terapeuttista ystävyyttä hevosilta. Talli on sopivan pieni, joten heppojakin on vain viisi. Koira on ystävänä erittäin hyvä. Siltä saa iloisen tervehdyksen aina ja lohtua suruun. Hevonenkin on hyvä ja siltä saa tunnustuksen hörähdyksenä ja että se tulee luo ilman kutsuakin.
Eläköön yksinkertaisuus!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti