Mielenkiintoinen sairaus tämä flunssa. Siis ihan tavallinen ei influenssa.
Päässä humisee, nenä tukossa, aivastelua, korvat lukossa eikä ääni kanna. Miten se voikin viedä ihmisen ihan tilttiin. Tuntuu, että ne vähäisetkin ajatukset tarpovat kaulaansa myöten suossa.
Tein tänään vielä sellaisenkin kauheuden, että mies vei nuorimman hoitoon ja keskimmäinen on koulussa (pakollista). Vanhin on Lapissa. Joten koko päivän aikaa levätä ja potea huonoa omaatuntoa siitä, että hoidatan lapset muualla tämän päivän enkä superesiäitieni tavoin pure vain hammasta ja hoida naisen velvollisuutta.
Joskus kun mieheni on sairas, niin saa potea yksin sängyn peittojen alla eikä kenelläkään ole sille asiaa tai edes paheksu. Kun minä olen sairas, yleensä on joku lapsistakin. Kotityöt huutavat vieressä eivätkä anna sen siunaamaa rauhaa. Miksi naiselle on vielä nykyisinkin sälytetty nämä velvollisuudet. Kaikista eniten vielä juuri toinen nainen "vahtii", että muut käyttäytyvät roolin mukaisesti. Auta armias, jos lapsella tai miehellä ei puhtaita vaatteita, ei muistettu käydä neuvolassa, hammaslääkärissä, lääkärissä, vanheimpainillassa, vanhempainvartissa, harrastuksen parissa jne. Minkälainen emäntä siinä talossa onkaan!!!!
Muistan kun oma äitini totesi, kun mieheni oli hoitanut koko kesäloman lapsiaan, että täytyy sille suoda edes yksi viikonloppu ilman lapsia. On raukka joutunut koko kesäloman ajan hoitamaan. Tässä vaiheessa huomautettakoon, ettei mies ole protestoinut yhtään. Jos minä olen koko lomani lasten kanssa niin se kuuluu ilman muuta asiaan.
Sori, pääsin lempiaiheeseeni :o)
Olen omalla tavallani kaikella tavalla protestoinut naisen jäykkää roolia. Haluan kokea samanlaista vapautta kuin miehet. Kyse ei ole siitä, etten halua olla lasteni kanssa tai rakasta heitä. Haluan vain nauttia heidän seurastaan enkä jäädä jumiin hellan ja siivouksen vankilaan. Toki sanottakoon, että nyt myöhemmin äitini on todennut, että hyvä kun vietätte lasten kanssa aikaa. Hänen aikanaan tärkeintä oli ruokahuolto ja kodin siivous. Lukekaapa vaan joskus ohjeita vaimoille vuosilta 1950-1960. Vähänkö nauroin. "Muistakaa olla huoliteltuja kun miehenne tulee rankan työpäivän jälkeen. Älköön hän milloinkaan löytäkö vaimoaan papiljotit päässä".
Silti tuo karmaiseva roolipeikko nostaa päätään meidän naisten parissa. Miksi emme voi nauttia maailmasta ja sen menosta, ilman että haluamme lytätä toisen naisen, jos se ei harrasta käsitöitä tai pidä huusholliaan tiptop-kunnossa. Miksi olemme toisillemme susia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Heips,
VastaaPoistaToinen nuhanenä täällä. Luin suurella kunnioituksella hienoja ajatuksiasi. Sinun blogistasi tulee varmastikin todella suosittu hyvien kirjoitustesi vuoksi, kunhan lukijat vain löytävät tänne.
Nauti vapaapäivästäsi hyvällä omallatunnolla!
Mä olen yrittänyt laittaa kommenttia tänne vaan ei meinaa onnistua. Olen aivan uuno blogisti.
VastaaPoistaKommenttini on sellainen että en uskalla kommentoida tätä naismies juttua lainkaan.
Oho, olipa kello pielessä. Sitä saa asetuksista muutettua.
VastaaPoistaTilu Kiva kuulla, että pidät kirjoituksistani (punastun!). Vielä mukavampaa on kun samanhenkisiä ihmisiä käy kommentoimassa ja jakamassa omia ajatuksia mulle. En sitten ihan kokonaan pystynyt olemaan vaan. Piti viedä petivaatteet kirpeään pakkaseen tuulettumaan. Että nuhapöpöt saavat kyytiä :o)
VastaaPoistaJukkaK Yritä vain sitkeästi kommentoida blogeihin. Pakko sen on joskus onnistua. En ole mikään äärifeministi, mutta joskus tökkii tuo roolijako. Olis mukavaa kun kaikki saisi tehdä mitä osaavat ja kiinnostaa. Ei pakkoja! Kiitos muuten kellovinkistä. Pohdinkin sitä jossain vaiheessa, että ihmiset luulevat mun olevan kummallisiin aikoihin täällä kirjoittelemassa.
Hei! Tämä onkin mielenkiintoinen aihe.
VastaaPoistaLyhyesti on vaikea sanoa mitään.
Ehkä se roolijako on meillä enimmäkseen omassa päässä.meillä ei huusholli ole koskaan tiptop kunnossa, koska en pidä sitä asiaa tärkeänä eikä miehenikään , eikä se ollut tärkeä asia lapsuudenkodissakaan. meitä kannustettiin ihan muihin asioihin.
Kukaan ei ole koskaan sanallisesti tai sanattomasti moittinut meidän kodin epäjärjestystä. Onko sinun?
meillä mies esim pesee pyykit. Se lähti siitä kun hän vei lapset tarhaan aamuisen sen vuoksi, että itse lähdin aikaisemmin. Ja koska oli hänen asiansa katsoa, että lapsille löytyy vaatteet aamulla, hän myös huolehtikoon että niitä on puhtaana. Vstaavasti en sitten sekaannu yhtään siihen minkälaisia vaateyhdistelmiä lapsilla on päällä.
Välillä otan omaa lomaa,eli lähden aivan yksin jonnekin muutamaksi päiväksi. Ja tietenkin kotijoukot pärjäävät ilman minua Eihän me naiset vain pidetä itseämme korvaamattomina?
Kenenkään naisen ei ole velvollisuus harrastaa käsitöitä! Ei sillä ole mitään tekemistä hyvän naiseuden kanssa. Minä olea aina tehnyt käsitöitä, jo nuorena ja opiskelijana, jolloin muuten ehkä kapinoinkin tiettyjä naiselle asetettuja rooliodotuksia vastaan.
Tämä oli nyt hieman kärkevästi ja tönkösti kirjoitettu, mutta nyt ei ole aikaa kirjoittaa monipuolisemmin.
Kiitos taas , että aloitit blogin, se on hyvä!
Niin totta, että se on meillä päässä se roolijako. Ilmeisesti tarvitaan vielä vähintään yksi sukupolvi, että päästään kauemmaksi totutusta. Parempaan suuntaan ollaan menossa jes!
VastaaPoistaKyllä meillä oli siisteys tarkkaa. Äitini sanoi, ettei välitä ovatko tavarat tai vaatteet vanhoja tai paikattuja, kunhan ovat siistejä. Ennen (tai no ehkä vähän vieläkin) loukkaannuin hänen huomautuksistaan. Sitten koitin ruveta ajattelemaan, että hänen sukupolvensa on sellainen. Ei hänkään kasvatukselleen määräänsä enempää voi. Hyvä, jos meidän sukupolvi voi hiukan hellittää siitä ja keskittyä muihin asioihin.
Silti vielä paljon uudistettavaa omassa ajatusmaailmassa. Siksi tämä blogin pito on hieno juttu. Saa tuulettaa omia tunkkaisia kenties hiukan epävarmoja ajatuksiaan ja saa tukea kommenteilla muilta. Hienoa kun luette ja kommentoitte!