Linnean blogia lukiessani aloin pohtia elämän tarkoitusta. Hän oli oman hyvän määritelmänsä siihen jo kirjoittanutkin: Oppia tuntemaan itsensä, kestää se tieto ja silti tykätä itsestään.
Välillä tuntuu, että juuri kun olen oppinut tuntemaan itseni, löydän taas uusia puolia. Eihän mun noin pitänyt tuohon asiaan reagoida, mietin. Olinhan joskus miettinyt järkevästi, että kuinka johonkin asiaan reagoin. Sitten kun asia tulee oikeasti vastaan, reaktio voi olla jotain ihan muuta.
Elämän tarkoituksen pohtiminen on laaja ja syvä aihe. Paikallisessa lehdessä haastatellaan eri julkkiksia ja lopuksi on aina heidän määritelmänsä elämän tarkoituksesta. Sen olen huomannut, että jokaisella on oma määritelmä tai motto.
Niin kai se onkin. Ei ole mitään yhtä elämän tarkoitusta vaan jokainen saa/löytää omansa. Itse olen parastaikaa etsimässä sitä. Joskus tuntuu, että se oma määritelmä on ihan nurkan takana. Tähän asti se vain on näyttäytynyt vilaukselta ja juuri kun luulen löytäneeni sen, se katoaa taas. Ilmeisesti se ei ole vielä valmis vaan mun on vielä etsittävä, tutkittava ja hiottava sitä.
On vain sellainen tunne, että melko kepoinen on tämä elämän tarkoitus, jos on vain tarkoitus kerätä maallista mammonaa, olla tapahtumien keskipisteessä, keritä tehdä vaikka mitä jne. Eli kaikkea tuota mitä nykyään monet ihannoivat. Entä jos elämän tarkoitus onkin vain nauttia elämästä. Antaa elämän soljua omalla painollaan ja ottaa vastaan avoimin mielin asioita.
Annanko muiden määritellä oman elämäni tarkoituksen? Miellyttäjäihmisenä, annan. Haluanko sitä? Multa puuttuu se rohkeus. Elän toivossa, että kun nyt pohdin näitä asioita ja kirjoitan tätä blogia, se on iso osa prosessia kohti minun näköistä elämää. Kaikkien teidän kommentit ja että luette tätä, antaa minulle palan rohkeutta lisää.
Vielä en osaa sanoa oman elämäni tarkoitusta, mutta kenties pian se antaa ottaa kiinni!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
pikavisiitillä ennen remppaa:)kiva ku kävit blogissani...löysin tieni tänne. minäkin tykkään toisinaan pohdiskella asioita, mikäli ajatukseni kuulen lasten meteliltä:DD
VastaaPoistaminä olen elämäni tarkoituksen löytänyt, uskon kautta ja hengellinen kotini on helluntaisrk:ssa.
kirjoituksesi on hyvä ja pohdin sitä illemmalla enemmän!sinulla on hyviä ajatuksia meille kaikille pohdittavaksi ja oikeilla jäljillä olet etsinnässäsi:)
mukavaa lauantain jatkoa!
-malla-<3
Kiitos Malla vierailusta. Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi :o)
VastaaPoista