En ole juurikaan kohdannut viime aikoina pohdiskelun arvoista asiaa. Siksi (ja koulun takia) tämä blogigin on jäänyt hiukan heitteille. Olin kerran päättänyt, etten koskettele joka päiväisiä tapahtumia täällä.
Katsoin äsken vanhimman lapseni kanssa tarinan Merlinistä. Tähän epokkiin kuuluu kaksi osaa, joista ensimmäisen olemme katsoneet joskus kauan sitten. Tässä toisessa osassa Camelot oli alkanut rapistua ja tahraantua ihmisten toimesta. Niinpä Graalin malja oli hävinnyt eikä tullut takaisin. No, tuohan on vain tarinaa, mutta aloin ajattelemaan maailmaa.
Muhun on aina vedonnut tuollaiset sankaritarinat, ihmisten pyyteettömyys ja hyvyys. Haluan uskoa ihmisestä hyvää viimeiseen saakka. Elokuvan jälkeen palailen tässä pikkuhiljaa takaisin arkeen ja todelliseen maailmaan. Olisi naivin sinisilmäistä olettaa, että maailma olisi pyyteetön. Varmaan löytyy yksittäisiä ihmisiä ja tekoja, mutta suurimmaksi osaksi tämä maailma on täynnä vain kilpailua, tuottoa ja voittoa. Jopa tuo esikoiseni harrastama (ja mun kannustama)jalkapallo on kilpailua pallosta ja sitä otetaan toisilta väkisin. Onneksi ei vielä niin väkisin kuin esim. jääkiekossa. Myönnän olevani kentän laidalla kannustamassa, mutta häviö tai voitto, matkamme jatkuu ja porukassa on hyvä olla.
Näköjään harhailen taas....
Löytyykö sankareita? Jotka ovat valmiita puolustamaan toista kaikesta huolimatta? Miksi tuntuu, että ihmisen oma napa on aina lähimpänä. Minä itse en ole sen parempi. Oli melko kova paikka kun huomasin, etten todellakaan ole itse sellainen ihminen, mitä muissa ihailen. En ole rauhallinen tukipylväs, vaan panikoiva hermoilija. Petyin suuresti itseeni enkä oikeasti ole päässyt siitä yli.
Olkaa lähipiirin sankareita ihmiset!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
En ole mikään J.Sarasvuon oppilapsi, mutta sisäinen sankari minusta kyllä löytyy. Olen elänyt sellaisen elämän, ettäpidän itseäni jonkinlaisena selviytyjänä. En minään kansallissankarina, mutta oman perheen historiassa (sekä lapsuuden perheen että nykyisen) merkittävänä henkilönä. Enkä tarkoita vain äidin roolia vaan myös ratkaisujen tekijään muissakin asioissa.
VastaaPoistaJa hyvään haluan uskoa ja nähdä myös mustan lantin toisen puolen. Välillä vaikka väkisin ;-)
Minä odotan, että sankari tulisi vastaan. En koe olevani sankari, mutta olen valmiina puolustamaan perhettäni jos sellainen tilanne tulisi.
VastaaPoistaOlen varma, että jokaisessa meissä on oma "murtumispiste". Kun tuo piste ylitetään (ja kehomme tuottaa tarpeeksi adrenalinia), jokainen meistä pytyy uskomattomiin tekoihin. Tosin toivon, että en joudu ikinä tuollaiseen tilanteeseen.
Hei taas! Tulin vain kertomaan, että jätin blogiini sinulle haasteen. :-)
VastaaPoistaMe ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan, me ollan sankareita elämän ihan jokainen... Tuli tämä J. Karjalaisen laulu mieleeni. Näin se varmaan onkin.
VastaaPoistaIhanaa kesän alkua sinulle blogiystäväni!!:))