Tutkinnossamme on taas vaihe, jossa käymme läpi psykologiaa. Edellisellä kerralla oli puhetta ihmisten temperamenteista. Ne jakautuivat jotenkin näin (ovat muuten syntymästä saakka): punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Niillä oli myös hienot latinankieliset nimetkin, mutten muista.
Keltainen ja punainen ovat ulospäinsuuntautuneita, räiskyviä, johtajia jne.
Vihreä ja sininen ovat sisäänpäinsuuntautuneita, rauhallisia puurtajia jne.
Nämä ovat hiukan kärjistettyjä piirteitä, mutta itse sijoitun tuonne vihreään (se taisi olla flegmaattinen, muttei silti laiska). Rauhallinen, introvertti ja sopeutuva työmyyrä :o)
Tänään sitten testien kautta lisää tietoa itsestä. En ole spontaani vaan enempi suunnitelmallinen. Kuitenkin pohdiskeleva enempi kuin käytännön töihin tarttuva. Usein kysymykset ovat kuitenkin sellaisia, että tilanteesta riippuen vastaus voi olla eri.
Ylihuomiseksi pitää olla mukana kaksi esinettä. Toinen jokin erittäin rakas mitä ei millään antaisi pois (ei saa tuoda aviomiestä tai liian isoa esinettä) ja toinen oltava sellainen mitä vihaa, mutta ei voi antaa pois (taaskin suljettiin pois esim. anoppi :o)).
Siinäpä minulla pulma. Mulla ei kerta kaikkiaan ole sellaista kuljetettavaa esinettä, mikä olisi minulle niin rakas. Olen antimaterialisti. Tuli sitten mieleeni, että kun tätä synnyinkotoa oltiin myymässä isän kuoleman jälkeen, en voinut antaa sen mennä. Vaikka olin aina miettinyt, että on liian suuri. No, sitä en voi ottaa mukaan.
Sitten se toinen esine. Olen antanut nyt pois sellaiset tupaantuliaislahjat, jotka eivät ole mun tyyliä tai siis, että huomaa, että ne on ostettu kun muuta ei ole keksitty. En vihaa mitään esinettä. Mitä siis vien???
Muistoja sen sijaan mulla on pilvin pimein. On erittäin rakkaita, mitä en mistään hinnasta antaisi pois ja on paljon sellaisiakin, mitkä antaisin heti pois, jos voisin....
Opettajan vain totesi minulle, että mieti nyt vain ja ettei voi olla niin, ettei mulla ole esinettä. Lopuksi sanoi, ettei tietenkään väkisin.
Onko sinulla sellaisia esineitä? Taidan olla taas jotenkin erilainen nuori tässäkin asiassa....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ekaksi tuli mieleen että kamerastani en luovu. Mutta kun mietin sitä syvemmin niin ehkä ei se taida olla se. Monta hyvää vaihtoehtoa vois olla
VastaaPoista-kumisaappaat
-polkupytörä
-kitara ja huuliharppu
-varasulakkeet
-vihkisormus
Antaisin pois remonttityökalut. Vihaan remontteja. Tai sitten.
-auto<----helveetin kallista
-koristeesineet
-kännykän
-lapio
-kellot
En haluaisi antaa pois (kannettavista):
VastaaPoista- ihania kiviä, joita olen kerännyt, tai muita löydettyjä "arvottomia" esineitä ja asioita
- vessamerkki jossa poika pissaa mummun ja vaarin vessanovesta, isoisän tekemät magneetit ja muut esineet
- päiväkirjani, tekemäni musiikki, runoni
Vihattuja en juuri nyt keksi, enkä viitsi alkaa funtsiakaan... :).
Minä kun olen luonteeltani hamsteri, tuntuu että sellaisia asioita on vaikka kuinka paljon, mitä en antaisi pois.
VastaaPoistaEsim, valokuva-albumit, perityt tavarat, joissa on paljon tunnearvoa, taulut.
On myös paljon tavaroita, jotka antaisin pois, mutten raaski loukata antajan tunteita.
Mukavia koulupäiviä, opiskele ahkerasti :)
Älyttömän mielenkiintoinen juttu. Minä kerran makasin sohvalla ja katselin ympäri kotia. Mietin, että on ihanaa ja kaunista ja viihtyisää, mutta jos olisi pakko luopua, en ikävöisi mitään. Minä (ja elämäni) olen jossakin muualla kuin tavaroissa. Olen siis kaltaisesi antimaterialisti. Muistot, ajatukset ja kokemukset säilyvät ilman roinaakin. Eikä minullakaan ole mitään, mitä vihaan. Kuka hullu nyt sellaisia säilyttää? Karsin pari kertaa vuodessa kierrätykseen turhat tavarat.
VastaaPoistaEn ollut koskaan kuullut, että persoonallisuuksia kuvataan värein. Taidan olla punainen päsmääjä, mutta on minulla se vihreäkin puoleni.
Hmm... tosi vaikea kysymys. Minä en luopuisi kamerastani enkä muutamasta rakkaasta muumimukista. Enkä lapsien tekemistä äitienpäivälahjoista ja piirrustuksista. Enkä myöskään ulkoisesta kovalevystäni, joka sisältää oikeastaan vain valokuvia mutta siinäpä se syy onkin. Jokainen kuva tuo jotain muistoja mieleen. Muu menköön.
VastaaPoistaKiva oli lukea teidän kommentteja. Lopuksi kävi niin, että vein kännykässäni kuvan meidän talosta. Siitä en sitten pystynyt luopumaan kun oikeasti tuli sellainen totuuden hetki eteen.
VastaaPoistaVein mukanani tietokonepelin, koska vihaan kaikkia noita pelejä oli sitten mihinkä masiinaan vain sopiva. Itselläni ei sellaisia ole, mutta esikoisella on senkin edestä. Ne antaisin pois, jos voisin, siinä silmän räpäyksessä.