Tervehdys kaikille.
Koulumaailma on imaissut sisäänsä niin, ettei ole paljon muuta kerinnyt. Kumma kun työaikana jäi aikaa. Tietysti tämä kevät on tuonut tullessaan lukuisat jalkapallo-ottelut, turnaukset ja myöskin kevään puutarhatyöt. On ollut niin väsynyt iltaisin, ettei ole jaksanut edes pohtia mitään.
Haravointi on kyllä hyvää hyötyliikuntaa ja siinä kerkiää ajatellakin paljon asioita. Lisäksi saa monesta ikävästä asiasta pontta liikeeseen ja niin nousee nurmikko ylös talviteloiltaan ja saa ilmaa juuriinsa.
Meillä oli ekat kokeetkin ja hyvin meni vaikka edellisistä on ainakin 15 vuotta. Tällä viikolla on seuraavat ja on opeteltu siivousmenetelmiä ja -välineitä. Uusia nimityksiä monella. Mielenkiinnolla odotan sitä siivouskoneen käyttöä kun näen sieluni silmin itseni epätoivoisena pitämässä kiiinni sen kahvasta kun se villinä kiitää pitkin käytäviä. Suorastaan lennän perässä. Toivon mukaan niin ei kuitenkaan oikeasti käy.
Olen paljon pohtinut jälleen sitä itseuskoa ja syytä siihen, että vaikka muut sanovat mulle mitä, niin miksen osaa nousta ylös. Miksen saa hiljaiseksi sitä pientä ääntä, joka tuolla jossa pään sisässä nalkuttaa mulle sitä, etten ole oikeasti hyvä tai saman arvoinen kuin muut. En osaa laittaa rajaa terveen itsekkyyden ja narsistisen itsekkyyden välille. Pienikin itsekkyys tuntuu mun pään sisässä menevän jo sille huonon itsekkyyden puolelle.
Olen jopa käynyt pari kertaa psykologin juttusilla, mutta sinne pääsee liian harvoin. Pitäisi aluksi olla ameriikan malliin kerran viikossa aika ja sitten vähentää. Toisaalta kun sanoin, etteivät toisten sanomiset auta, niin auttaako psykologinkaan. Kärsin vain niin kovasti tästä vaivasta. Mitä olette mieltä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei ammattilaisten kanssa juttelut koskaan ole pahasta. Mene vaan, jos siltä tuntuu. Ammattilaiset katsovat asioita kuitenkin puolueettomasti ja toisin, kuin tekevät esim. ystävät.
VastaaPoistaMä poden tuota samaa "en ole oikeasti hyvä" -juttua. Saman arvoinen olen kuin muut, siinä ei ole ongelmaa, mutta tuo oman hyvyyden tiedostaminen. Se on vaikeaa.
ps. kiva kuulla susta pitkästä aikaa!
VastaaPoistaAjattelin jo että olet hylännyt blogisi. Oikein ilahduin kun huomasin että olet laittanut postauksen. Kiva kuulla susta!
VastaaPoistaOpiskelu vie aikaa ja energiaa ja sitten tää kevät kaikkine ohjelmineen, joten ymmärrän että blogi on jäänyt vähemmälle.
Opiskelusta selviät, nyt otat vaan sellaisen asenteen että selviät. Usko pois!
Ja käy psykologin juttusilla. Aina helpottaa kun asioista voi puhua.
Minä kävin nuorena psykoterapiassa muutaman vuoden. Oli todella hyvä asia, tärkeä. Psykodraamaryhmässä olin aikuisena, ihan tajuttoman hieno kokemus. Siinä sanojen ja järjen lisäksi tulivat mukaan tunteet, jota muutos kuitenkin aina vaatii. Ja se upea ryhmähenki ja ryhmän tuki. Ehkä jokin lyhytkestoinen, ns. toiminnallinen terapia, esim. juuri psykodraama tms. voisi olla hyvä?
VastaaPoistaKiitoksia kommenteista ja siitä tiedosta, että olitte odottaneet mua :o) Olen todella onnellinen. Tuntuu tosiaan, että olin hukkua kouluun ja vieläkin se vie ajatus voimia. Katsotaan sen ammattilaisen suhteen mitä teen. En väheksy apua vaan apukerrat ovat vain liian harvoja ensiavuksi.
VastaaPoista