Oletteko huomanneet kuinka ihmiset suorastaan tykkäävät valittaa. Mielipidekirjoitukset ovat pullollaan valittamista. Missä vaiheessa mielipiteen kertominen sitten muuttuu valittamiseksi?
Minulla on tuttuja, joiden puheet ovat jatkuvaa kertomista omista sairauksista, miten elämä on kohdellut kaltoin yms. On minullakin päiviä, jolloin olisi hyvä valittaa jollekin sisuksissa vellovat ajatukset elämän epäoikeudenmukaisuudesta. Jotkut ovat sellaisia joka päivä.
Ihmiset valittavat naapureistaan, lemmikkieläimistä, milloin kenenkäkin jätöksistä, metelistä, palvelusta, ylipäänsä kaikesta. On olemassa se rakentava kritiikki ja varmaan sellaisiakin ihmisiä, jotka ihan oikeasti ilkeästi vaikeuttavat kanssaihmisen elämää.
Onko ihminen oikeasti sellainen olento, joka ei tule toimeen toisen ihmisen kanssa. Niitä on meinaan meistä paljon, koska on sotia, riitoja, tappeluja.
Tuntuu, että ihmisistä niin usein korostuvat ne huonot puolet ahneus, valitus, kateus, mustasukkaisuus. Mihin katoavat ne hyvät?
Hyviäkin ihmisiä on paljon, mutta miksei heistä kuulu? Otetaan esimerkiksi nykyinen Yhdysvaltojen uusi presidentti. Hän varmasti yrittää parhaansa maansa parantamiseksi. Silti olen satavarma, että nurkan takana jo odottavat sakaalit, jotka kaivavat menneisyydestä pienetkin mahdolliset virheet ja tuovat ne vahingoniloisina julkisuuteen.
Mikä meitä ihmisiä vaivaa? Vai olenko vain sinisilmäinen. Olenko liian optimisti tai romantikko kun uskon, että jokainen yrittää parhaansa.
No, tämä meni nyt hiukan sivuraiteille valittamisen pohtimisesta, mutta minua ei lakkaa ihmetyttämästä tämä ihmisten pahuuden voittokulku. Koska kuitenkin itseäni lähellä olevat ihmiset ovat hyviä ja mukavia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jälleen osut asian ytimeet! Minäkin olen NIIN kyllästynyt ainaiseen ruikuttamiseen. Tarkemmin kun kuuntelee, ruikuttajat valittavat toisten sellaisista tekemisistä, jotka heillä itselläänkin on rempallaan. Ja sitten on vielä nämä, jotka valittavat aina omasta kurjuudestaan (joka yleensä on toisten vika.)
VastaaPoistaTää on juuri se asia mikä minuakin tällä hetkellä kaihertaa. Varsinkin tuolla työpaikalla valitetaan ja ruikutetaan pienistä asioista, kytätään toisten tekemisiä ja asioita, ja ruikutetaan. Silti ei olla valmiita tekemään itse mitään asioiden muuttumisen eteen, kaikki pitäisi saada valmiina ja enpä usko että se kelpaisi sittenkään.
VastaaPoistaJotkut ihmiset vaan näkee kaikessa sen varjon puolen ja valittaa. Toisilla se on varmasti tapa jota ei edes itse huomaa, tapa tuoda itseään ilmi.
Toisilta ihmisiltä jatkuva valittaminen syö energiaa ja väsyttää. Itse ainakin mielummin olen elämänmyönteisen ja eteenpäin suuntautuvan ihmisen seurassa. Siitä saa itsekkin energiaa ja elämänhalua tähän elämään missä kaikki ei aina ruusuilla tanssimista. Vaikeudet ja harmit on tehty voitettaviksi ja niistä on vaan päästävä yli ja eteenpäin. Valittamalla se ei onnistu.
Samaa mietin minäkin, todella hyvä postaus. Ja valitettavasti tuollainen asenne on kovin tarttuvaa, joten vaatii aktiivista otetta, ettei huomaamatta mene siihen mukaan, edes vähäsen. Ja kun tarkastelee mediaa, on sekin hyvin negatiivissävyistä ja ilkeätä. Iltapäivälehdistön päätehtävä, tiedottamisen sijaan, on parahtaa, jos joltain vilahtaa jossain nänni tai jos joku on riidellyt tyttöystävänsä kanssa. Positiivisia uutisia saa lukea aivan liian harvoin, negatiivisissa tehdään tikusta asiaa ja suurennellaan.
VastaaPoista(PS. Jatink, ihan eri aiheesta tekninen kommentti: kursiivia tekstiä on aika hankala lukea, eikä sitä yleensä käytetä leipätekstissä. Voisitkohan vaihtaa sen tavalliseen tekstiin? Luen mielelläni juttujasi, mutta tekstin kursiivin ja vähän värinkin yhdistelmä tuntuu raskaalta. Toivottavasti tämä ei mene valittamisen puolelle. :))
Hahaa, juuri pari päivää sitten valitin blogissani eräästä verkkokaupasta :)! Pellon pientareella kirjoittaa ihan asiaa juuri noista iltapäivälehdistä. Saman juoruilemisen, ei tiedottamisen, hoitavat hyvin pitkälle nykyään myös naistenlehdet. Paljon ei maailmassa hyvää nykyään tapahdu, ainakaan niistä hyvistä asioista ei tiedoteta, vain niistä ilkeistä ja ikävistä asioista.
VastaaPoistaElämänkokemuksen rintaäänellä kehtaan kuiskata, että kaikkein tyytyväisimpiä elämäänsä ja suvaitevimpia kanssaihmisiä kohtaan ovat ne, jotka ovat selviytyneet kuoleman vaarasta. Oli se kuolemankosketus sitten sairauden tai onnettomuuden muodossa, on se yleensä avannut kohteensa silmät huomaamaan miten upeaa tämä elämä tässä hienossa maailmassa onkaan.
VastaaPoistaLINNEA
VastaaPoistaSe on tosiaan kumma juttu kuinka eivät huomaa malkaa omassa silmässä ja oma kurja olo on usein toisten vika. Miten me muka voitais muuttaa toisten elämää? Itsehän se pitää tehdä.
JOSSU
Olet niin oikeassa siinä, että valittaja vie energian myös kuuntelijalta. Olen itsekin huomannut suuren eron kun keskustelee ihmisen kanssa, joka valittaa ja ihmisen, joka on positiivinen. Ei ällö-positiivinen, mutta normaali. Kertoo asioista, hyvistäkin.
PELLON PIENTAREELLA
Ei mennyt valittamisen puolelle ;o) Otan mielelläni parannusehdotuksia vastaan. Rupesin oikein itsekin katsomaan, että miltä tuo teksti näyttää ja tuntuu. Vaihdoin näin ja mielestäni on parempi. Kiitos!
Niin tuo valitus. Se on erittäin tarttuvaa. Kuten myös positiivisuuskin kun sellaisen ihmisen vaikutuspiiriin pääsee.
HELI
Se on se hieno raja valittamisen ja rakentavan kritiikin välillä. Vaikea, mutta ajattelin valittamisella lähinnä juuri sellaista voivottelua. En mainitsemista huonosta palvelusta tms. Voi voi kun olen joka paikasta kipiä (mutta en menen lääkäriin tai hoida itseäni), voi voi kun tuo naapurikin on sellainen tai tällainen (sen sijaan, että kävisi kertomassa sille tuntemuksistaan)
TILU
Juuri puhuin äiteeni kanssa tuosta kuoleman läheisyyden kokemisesta. Sekin tuntuu joiltakin sitten unohtuvan kun aikaa kuluu. Osa ottaa opiksi ja näkee pienetkin asiat. Osa palaa takaisin vanhaan helppoon rutiiniin. Ihminen on kummallinen otus.
Käy kurkkaamassa blogiani, siellä on sinulle jotain:)
VastaaPoistaOlen ajatellut, että ihminen, joka puhuu esim. toisesta pahaa, selän takana, omaa huonon itsetunnon. Varsinkin tarkoitan työelämässä.
VastaaPoistaHänellä on silloin niin kauhea pätemisen tarve, että siitä voi joutua muut työtoverit kärsimään. Toinen asia on sellainen kiukuttelu, mikään ei ole koskaan hyvin. Napistaan ihan älyttömitä asioista, aivan jonninjoutavan turhista. se on todella raskasta kuunneltavaa toisten kannalta ja "syö" muiden hyvää mieltä. Silloinkin koen, että tuolla ihmisellä on todella paha ola itsensä kanssa. se on niin surullista! Ja rasittavaa!:)
En tiedä, kuinka ihminen pystyy niin monenlaiseen pahaan, mutta ajattelen, että maailmassa on niin paljon hyviääkin ihmisiä eli kykenemme myöskin hyvään,pyyteettömään rakkauteen. itse ajattelen asioita aika pitkälti uskon kautta. Olen niitä asioita viime aikoina ajatellut tarkemmin, vaikka aina olenkin uskonut Jumalan olemassaoloon.
Maailmassa vaikuttaa kaksi voimaa ja me ihmiset itse saamme päättää kummanpuolella olemme. Teemmekö hyvää vai pahaa, kostammeko pahan pahalla. Ihmisten paha olo, ahdinko tämä nykyajan meininki ajaa ihmiset tekemään enemmän pahaa ja siksi toisten välittäminen voi auttaa sitä ihmistä pääsemään pahimman yli. Ja voi olla, että sitä pahaa ei sitten tapahdukaan... Uskon, ihmisten hymyn ja sanojen voimaan, uskon välittämisen voimaan. Toivoisin, että edes vähän pystyisin sitä itsekin muille antamaan..
Kaunista kevään jatkoa, sinulle mietiskelevä blogiystäväni!:)
Olipa kauniisti kirjoitettu Marge. Mäkin sinisilmäisenä uskon aina lopulta hyvyyteen enkä sitten osaa varautua kenties isoonkin pettymykseen. Että joku ihminen haluaa oikeasti olla paha. Mitä nyt olen lukenut sun blogia, niin kyllä annat lukijalle voimia välittämiseen.
VastaaPoistaAurinkoista (sisäistä, jos ulkoinen ei juuri paista) kevättä Sinulle!