Isänmaallisuus

On tullut taas uusi tutkimus Suomen käymästä talvisodasta. Se poiki sitten mieleeni mietiskelyn isänmaallisuudesta ennen ja nyt. Onko se paljon muuttunut?

Toki ympärillä oleva maailma vaikuttaa enenevässä määrin asioiden kulkuun ja maat muodostavat erilaisia liittoja. Onko isänmaa nyt sitten EU, Pohjoismaat vai maailma?

Itse olen siinä määrin isänmaallinen vanhaan malliin, että nuo sotajutut säväyttävät. Varsin romanttinen kuva on jäänyt monesta elokuvasta vaikka varmaan nykyisin niistä on yritetty näyttää mahdollisimman oikea kuva. Itsenäisyysjuhlia tulee katsottua, mutta olo niiden suhteen on hiukan ristiriitainen. Olen sitä mieltä, että juhlia on turhan vähän ja siitä näkökulmasta linnanjuhlat ovat ok. Sitten taas tulee mieleen, että paljonko rahaa siinäkin palaa ja onko oikein, että jotkut käyvät siellä vuodesta toiseen. Tulisiko siitäkään sitten mitään, että sinne kutsuttaisiin ns. tavallista väkeä?

Mun isänmaallisuus juontaa juurensa vieläkin kauempaa eli Ruotsi-Suomen aikoihin ja varsinkin Venäjästä irrotautumisen aikaan. Mua ei mikään sävellys hätkäytä kuten Sibeliuksen Finlandia (koko teos!). Joka kerta kun kuuntelen sitä, kylmät väreet menevät pitkin selkää. Lisäksi pidin Timo Koivusalon Kahden kotkan varjossa. Tieto siitä, että pienessä Suomessa löytyi niin paljon vastarintaa ja ihmisillä uskallusta siihen. Pystyisimmekö siihen vielä tänä päivänä?

Diplomatia ja neuvottelu ovat päivän sanat. Hukkuuko isänmaallisuus siihen kompromissien tulvaan mitä EU syytää. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisten tulee kaikin keinoin yrittää elää sovussa. Silti oman kansallisen identiteetin säilyttäen. Onko sellainen mahdollista?