Tee toisille niin kuin haluat itsellesi tehtävän

Yllä olevaa kommenttia koitan soveltaa mahdollisimman moneen, mutta tällä kertaa seistessäni risteyksessä, pohdin kyseistä sanontaa ja sen toteutumista neuvomisessa.

Seison edelleen työasioiden kanssa risteyksessä. Huomenna ratkeaa yksi suunta (tai ainakin osittain) ja eilen tuli lisää näkökulmia pohdittavaksi. Typeryyksissäni olen pohtinut niitä ääneenkin perhepiirissä ja sitten niitä neuvoja ja kommentteja on alkanut tulla.

Huono itseuskon omaavana olen erittäin herkkä neuvomiselle. Varsinkin kun se tulee lähipiiristä. Seuraan lähipiirin elämää ja joskus pohdin mitä itse tekisin eri tilanteissa, joita lähipiiri kokee, mutta hyvin harvoin sanon mitään ääneen, pyytämättä. Olen sitä mieltä, että jos ihminen tarvitsee apua (tietenkin on niitä vaikeita ongelmia, joihin ei uhri osaa pyytää apua eikä aina ymmärrä huoliakaan eli niissä tapauksissa olen huono lähimmäinen), hän sitä pyytää. Jos hän tarvitsee neuvoja, hän pyytää. Ehkäpä tahtomattani annan kuvan, että haluan apua, kun pohdin ääneen. Tai sitten ei enää saa pohtia ääneen.

Ymmärrän myös sen, etteivät ratkaisuni ole aina oikeita tai edes viisaitakaan, mutta saanko luvan erehtyä hyvistä neuvoista huolimatta. Ettei mulle sitten tulla sanomaan, että mitäs minä sanoin!

Olen äärimmäisen huono sekaantumaan toisten asioihin. Se johtuu siitä, etten pidä omia mielipiteitäni kovin kaksisina ja enkä ainakaan halua vastuuta, että joku seuraa neuvojani ja joutuu vaikeuksiin. Kun joku on tullut puhumaan, sanon heti, että älä odota mitään viisaita sanoja. Tulee vain mun sanoja. Kuuntelen kyllä ja esitän kysymyksiä kuin paraskin psykologi :o)

Ainakin naisista on sanottu (ja huomaan kyllä itsekin), että me haluamme vain puhua ongelman ääneen ja usein ratkaisu löytyy siitä. Emme odota toisen kertovan mitä tehdä. Miehistä taas sanotaan, että he tarjoavat usein ratkaisua, koska käsittelevät ongelmia niin. Siksi onkin paradoksaalista että naiset kaipaavat kuuntelijaa ja miehet kertovat oman ratkaisunsa. Ja siitä se sekametelisoppa sitten syntyy.

Pääpohdintani oli kuitenkin se, että koska itse koitan olla neuvomatta pyytämättä, niin miksei yllä oleva sanonta toteudu mun kohdalla. Miksi saan neuvoja pyytämättä (en kuitenkaan yllättäen kuten taannoinen naispääministerimme)? Eikö tiikeri voi raidoilleen mitään? Tarkoitan, että jos on sekaantujaluonne, niin sekaantuu joka tapauksessa, vaikka yritän tehdä hänelle niin kuin haluan itselleni tehtävän.

Tuntuu, että pää räjähtää tässä risteyksessä, mutta ehkä sieltä kasvaa sitten uusi pää, jonka saa taas täyttää :o)