Jälleen tuo pahuksen radio sai ajatukset jylläämään. Olen kyllä oikeasti alkanut miettimään, että heitän television pois (nykyiset ohjelmat eivät herätä mitään ajatuksia, menee vain aikaa)ja alan aktiivisesti kuuntelemaan radiota.
Siellä on kysymyksenä, että mitä pidät julkisista hellyydenosoituksista ja haastateltiin 2006 valmistunutta rakkausvalmentajaa (muistaakseni se oli valmentaja-nimike). Tänä vuonna kuulemma valmistuu lisää.
Ensin olin kyynisellä mielellä matkassa, että mitä sitä nyt valmentajalla siinäkin asiassa tekee. Kyse on siis kaikenlaisesta rakkaudesta, ei vain parisuhteesta. Mutta varmaan tuossa valmennusasiassa tuloksena yritetään parempaa miehen ja naisen välistä rakkautta. Sitten se, yllätys yllätys, nainen sanoi, että tapaamisissa (on kuin psykologin vastaanotot, mutta voi olla puhelinaikoja, sähköpostia jne. Ei aina kasvotusten) opetellaan myös rakkautta itseensä: itseluottamusta ja uskoa itseensä. Sen jälkeen on valmis antamaan rakkautta muille. Se kommentti hiukan lievitti kyynisyyttäni, mutta täytyy myöntää, etten ole heti valmis soittamaan aikoja.
Nyt joku varmaan miettii, että miten me ihmiset olemme ennen selvinneet kun ei ollut rakkausvalmentajia. Onko tämä taas yhtä huuhaata. En oikein tiedä, miten ovat selvinneet. Ennen ei niin paljon painotettu rakastumista ja välttämättä rakkauttakaan. Ihmisen ajatukset olivat enempi henkiin jäämisessä. Jopa ihan 1800-luvulle saakka. Oli niin paljon sotia, sairauksia. Ei ollut aikaa moiseen. Silti varmaan silloinkin oli rakastumisia. Aika paljon paremmalla väellä oli järjestettyjä naimakauppoja. Ehkäpä rakkaus oli köyhien ainut luksustuote.
Sukurakkautta ja rakkautta lapsiin oli enempi tai vähempi silloin. Jälleen kerran paremman väen suku piti tiukemmin yhtä, mutta jättivät lapset hoitajien hoidettaviksi (siis ihan kokonaan ja olivat juhlissa, matkoilla jne.). Suku oli ihmisen turva. Oliko se sitten sukurakkautta vai sukuriippuvuutta?
Entäs sitten ne julkiset hellyydenosoitukset. Itse olen erittäin paljon sen puolesta, mutta sillä rajoituksella, ettei se mene ihan överiksi. Kädestä kiinni pitäminen, suukottelu (ei imuttelu), hellät tönimiset jne. tuovat itsellekin hyvä mielen. Tietenkin, jos on juuri eronnut tai muuten kaltoin kohdeltu, niin osoitusten katselu on yhtä tuskaa. He eivät vain voi sitä tietää.
Usein painotetaan ja suorastaa käsketään, että näyttäkää tunteitanne. Sitten tulee se lause mutta.....ei koko ajan eikä yleisellä paikalla. Ihmisten tulisi olla harmaata massaa ja ainakin Suomessa kavahdetaan äänekkäitä tunteiden purkauksia. Kestetään kyllä kiroilut, lyömiset julkisella paikalla, mutta ei noita positiivisia tunteita. Ajatellaan helposti, että ovat hassahtaneita, jos halaavat tms. julkisella paikalla. Nyt on kuitenkin menty parempaan suuntaan siinäkin.
Että tällainen lyhyt referaatti varsin laajasta aiheesta. Takaisin sorvin ja radion ääreen ;o)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
On totta, että ensin on kyettävä rakastamaan itseään, ennen kuin voi pyytteettömästi rakastaa toista. Mutta rakkausvalmentaja...en tiedä osaisinko sellaista käyttää.
VastaaPoistaMinä ainakin rakastan miestäni, lapsiani, kissojani... joka päivä.
On ihana huomata miten pyytteettömästi lapset hellivät ja rakastavat kissoja. Jopa murkut, jotka ei julkisesti enää voi näyttää tunteitaan, nauttivat ja paijaavat kissoja.
Siskoni Arja muistelee vieläkin erästä julkista rakkaudentunnustusta 10 vuoden takaa.
VastaaPoistaMieheni oli parivuotiaan esikoisemme kanssa marketissa ostoksilla, kun esikoisemme näki Arja-tätinsä ja huusi kovaa:" Alja mä lakastan tua." Tämä osui suoraan tädin sydämmeen ja tosiaan vieläkin sitä lämmöllä muistelee.
JOSSU Sitähän sanotaan, että eläimet ovat varsin tarpeellisia ja tärkeitä murkuille. Juuri sen takia, että niitä saa luvan kanssa helliä ja paijata.
VastaaPoistaTILU Ihana rakkaudentunnustus. Kyllä siskosi kelpaa :o) Itse tunnustaja taitaa kyllä jo "hävetä" kertomusta...
Jotenkin ajatukset menivät tuonne lämpimiin välimeren maihin...Tuli vain mieleeni, kuinka siellä ihmiset näyttävät kaikenlaiset tunteensa tosi helposti, niin riidat, pienet ärtymykset kuin rakkaudenkin. Ja jos siellä katselee kahta väittelevää ihmistä, niin kohta he jo puhuvat muusta ja on kuin mitään ei olisikaan ollut, se on niin normaalia siellä, tunteet tulevat ja menevät, eikä niihin jäädä kiinni, mököttämään. Eikä sivulliset katso pitkään oli se sitten rakkauden osoitus tai riitelyä. Mutta asioilla on puolensa ja puolensa, on hyvä, että Suomessa ei pinna pala ihmisillä niin helposti, mutta toisaalta olisi myös ihanaa jos täällä uskallettaisiin näyttää enemmän tunteita niin hyviä ja huonoja, eikä heti muut ihmettelisi. Tällaisia ajatuksia nyt herätti postauksesi mieleeni.
VastaaPoistaOikein hyvää viikonjatkoa sinulle ja halataan ja väitellään ja eletään ihmisiksi...;D
Se on kyllä totta, että tunteiden näytöllä tai näyttämättä jättämisellä on hyvät ja huonot puolet. Ehkä meitä siksi käytetään niin paljon rauhanneuvotteluihin kun emme mene liikaa tunteiden mukaan. Silti on hyvä, että edes jossain saa näyttää tunteensa, hyvät ja huonot.
VastaaPoistaAntoisaa loppuviikkoa sinullekin tunteiden kera!