Luin seuraamiani blogeja läpi. Niistä huokui kevät, värit ja lämpöinen tunnelma. On melkeinpä vaikea keksiä, mitä uutta sitä kirjoittaisi omaan blogiinsa, kun asioita niin hienosti käyty läpi toisten omissa.
Ajattelin, että käyn suihkussa ja tulen puhtaan raikkaana uudestaan koneen ääreen. Jospa sitten jokin harmaa aivosolu olisi liikahtanut pohdinnan verran. Huomasin juuri, että kello on sen verran, että pian saa mennä maata.
En vihaa maanantaita viikon aloittavana päivänä. Ilman aikaisia nousuja nämä viikon päivät ovat ihan yhtä hyviä kuin viikonloputkin. Olen kyllä elänyt viikonloppuja varten ja viikko on vain ollut sellainen pakollinen paha siinä välissä. Koitan nyt oppia nauttimaan kustakin päivästä omanaan. Täytyy silti tunnustaa, että maanantai-iltana olen melko väsynyt. Tiistaina piristystä iltaan tuo 1,5 h talutuskeikka tallilla, pirteää ulkoilmaa.
Useat muuten elävät vain viikonloppuja ja lomia varten. Puhutaan siitä, että sitten viikonloppuna teen sitä ja tätä. Sama virsi lomalla. Tietysti silloin on enempi aikaa kun on koko päivä itselle. Olen itsekin arki-iltana väsynyt ja jotkut työt pakkaavat kasautua viikonloppuun. Elänkö vain viikonloppuisin? En. Oli puhetta suorittamisesta. Me kai suoritamme viikon että saamme sitten viikonloppuna rentoutua. Vaikka sitten tekemällä jotain.
Elämä on kyllä täynnä meidän itsemme tekemiä pakkoja. Koska niitä pakkoja on ihan oikeastikin, niin onko järkeä luoda niitä vielä lisää. Ympäristö on vahva painostaja ja vaatii suurta kylähulluutta käydä sitä vastaan. Ajattelin etsiä itsestäni sen rohkeuden. Ei omatekemiä pakkoja!
Antoisaa maaliskuun viikkoa kaikille!
ps. Kiitos Jossulle tunnustuksesta. Koitan urkkia keinon sen saamiseksi blogiini :o)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuo on hieno oivallus - että teemme niitä "pakkoja" paljon itsekin, vaikka osa tuleekin (vai tulevatko nekään aina oikeasti?) ulkoapäin. Pakotonta kevättä! :)
VastaaPoistaHeips, pohdiskelin itsekin, miten tuon tunnustuksen saa vietyä omaan blogiin. Näin se ainakin onnistui:
VastaaPoistaNapsauta kuvaa hiiren oikealla korvalla ja
tallenna kuva omaan kuvatiedostoosi ja sitten vain lisäät sen sieltä blogiisi.
Kivat ideat on kirjoitettu jo blogeissa. Kandee kirjoittaa niistä asioista jotka on itelle tärkeitä vaikka niistä kirjottaa muutkin. Kaikki kiertää kehää eli saa alottaa kohta uudestaan alusta, siksi jutut on retroretro juttuja. Se oma juttu tulee sieltä. Munkin blogi pomppoilee sinne tänne eikä siinä ole mitään yhtenäistä linjaa.
VastaaPoistaTämä suorittamisen pakko on kait meidän suomalaisten suuri ongelma, luulisin. Sitku olen saannut sen asian tehtyä mä kyllä lepään ja otan rennosti. Matkan tekemisesta ei nautita lainkaan. Vasta perillä levätään.
Muutos auttaa löytämään uusia asioita. Eli vanhoista pitää luopua että uusia voi mahtua mukaan.
Olin eräässä seminaarissa jossa oli luento "kuka vei juustoni". Se pohjautuu Johnson Spencerin samannimiseen kirjaan. Jos kiinostaa kannattaa se kirja etsiä käsiinsä.
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&isbn=951-0-26417-2
PELLON PIENTAREELLA
VastaaPoistaKyllä ne jotkut tulevat selvästi ulkopuolelta, mutta moneen voi kyllä laittaa vastaan, jos on tahtoa ja rohkeutta. Kiitos, samoin sulle pakotonta kevättä!
TILU
Kiitos neuvosta. Teen niin kun pääsen kotiin.
JUKKAK
Ei mullakaan ole mitään yhtenäistä linjaa. Kirjoitan mitä mieleen tulee sinä päivänä ja joskus kun ei tule mitään, kerron vaikka päivän tapahtumista. Näin näitä hengenheimolaisia löytää :o)
Olen miettinyt, että oikeastiko ne sotakorvaukset ovat ajaneet tämän kansan suorittamisen ja työn ihannointiin. Vai oliko se olemassa jo ennen sitä. Miksi puhutaan suomalaisten huonosta itsetunnosta? Onko se ihan geeneissä saakka...
Pitääpä kysyä onko kirjastossa moista kirjaa tai ostaa itselle.
Kylähulluutta voisi kokeilla ;-) Olisipa ainakin muilla ihmisillä jotakin uutta puhumista.
VastaaPoistaLinnea....hyss hyss....ei saa kertoa muille. Kyläläiset tietää jo.
VastaaPoistaKokeilen nyt ensin tuleeko viestini läpi...
VastaaPoistaTuli siis. Olen joitakin kertoja käynyt kirjoittamassa pitkät pätkät, enkä sitten ole päässytkään läpi.
VastaaPoistaNiin, piti sanomani,että itse tykkään arjesta kyllä, mutta se PAKOTTAA elämään vain viikonloppuisin ja lomilla. Kotona ollaan neljän viiden välillä, tunnin huili, sitten ruuanlaitto, syöminen, seuraavanpäivän vaatteet ja iltapesut-ja sadut, sen jälkeen vielä seuraavan päivän tuntien valmistelu. Ei siinä vaan muuta ehdi. En ehtisi käymään missään (ehkä ehtisi, jos olisi auto, mutta kävelyyn ja bussiin menee pelkästään pari tuntia, jos johonkin lähtee), saati kutsumaan ketään kylään.
Se mistä arkenakaan en tingi, on rauhallinen illallinen kynttilänvalossa, joskus siihen mieskin ehtii. Ja istumme kaikessa rauhassa pitkään koko perheellä.
Muuten arki on todellakin arkea,silkkaa selviytymistä.
En käsitä miten ehtisin mitään, jos minulla olisi enemmän lapsia.
Elän yksinhuoltajana käytännössä, ehkä ehtisi enemmän, jos esim. mies olisi joskus hakemassa lasta tarhasta, kävisi kaupassa, tekisi ruuan...
Tämä ei ole valitus, vaan vastaus siihen, miksi "elän" vain lomilla ja viikonloppuisin:)
Eli on olemassa myös ulkopuolinen pakko, kyllä. Työ aikatauluttaa todella paljon. Sun kun pitää vielä valmistella seuraavaa päivää. Mun työn saa jättää työpaikalle. On muuten kumma juttu, miten useamman lapsen kanssa kerkiää paljon enemmän kuin yhden. En osaa sanoa miksi :o)
VastaaPoistaIhana tuo kynttiläillallinen. Se rauhoittaa iltaan hyvin.
Toivon mukaan sinulla on leppoisa viikonloppu! Tulen muuten Tampereelle huomenna hevosmessuille.