Minä rakastan hiljaisuutta.
Huomaan, että kun töissä tehdään hommia puhumatta mitään, niin mulla on todellisia vaikeuksia sitten aloittaa yhtäkkiä puhumaan. Pää on kyllä täynnä ajatuksia.
Kun nuorempana jäin kesätöiden takia kotiin, kun muu perhe matkoilla, ja "hoidin" mummaani, niin hän odotti koko päivän, että joku tulee juttelemaan. Minä taas odotin koko päivän, että saan vetäytyä omaan rauhaani.
Olen huomannut, että suhteellisen moni ihminen on sellainen, että jos joutuu olemaan kauan puhumatta, niin puhe suorastaan pulppuaa ensimmäisen tilaisuuden tullen. Minä itse taas menen aina vain hiljaisemmaksi, mitä enemmän puhetta ilmassa.
Kun olen seurueessa, jossa on enempi kuin kolme ihmistä, minä vetäydyn tarkkailijaksi. En kilpaile puheenvuoroista enkä halua tulla kuulluksi "väkisin". Minulle kyllä neuvottiin, että ota vaan puheenvuoro, välillä vaikka väkisin. Mun mielestä on kamalaa, jos keskustelu menee kilpalaulannaksi.
Olen sosiaalinen erakko. Pidän siitä, että on paljon tuttavia ja kaikkien kanssa voin vaihtaa sanan pari. Mutta sen jälkeen haluan vetäytyä yksinäisyyteen. Kanssani voi kuka tahansa viettää rinnakkain hiljaa vaikka kuinka kauan enkä koe sitä mitenkään painostavana.
Ehkä tämä johtuu siitä, että osaan ilmaista itseni parhaiten kirjoittamalla. En puhumalla.
Hiljaisuus on ystäväni ja sitä, jos mitä kaipaan tässä ruuhkavuosien keskellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mitään "kilpalaulantaa" en kyllä ymmärrä. Kaikki puhuisivat, mutta kukaan ei kuule ketään, kamala ajatus. Itse olen sosiaalinen ihminen, joka tykkää jutella, mutta tarvitsen myös sen oman ajan, oman hiljaisuuden aikani. Kaikista ihaninta on, kun on niin tuttuja ihmisiä, että voi olla myös hiljaa yhdessä, eikä silti tule vaivaantuneisuuden tunnetta, voi höpöttää kunnolla yhdesä ja nauraa yhdessä ja taas vain olla hiljaa...
VastaaPoistaHiljaisuus
VastaaPoistakuntelen hiljaa,
viljaa,
kasvua Hiljan viljaa.
Oikein kiva kirjoittaa tälläisiä riimejä kun seinän takana joku piikkaa porakoneella.
Minäkin pidän hiljaisuudesta. Enkä ole ollenkaan sosiaalinen ihminen. Mulla ei ole ystäviä, vain tuttavia. Mulle riittää perheeni ja miesystäväni. Tosin se, etten ole sosiaalinen ei tarkoita sitä, etten tulisi toimeen ihmisten kanssa. Tulen kyllä, ja useimpien kanssa vielä hyvin. Osaan jutella niitä näitä ja olen ystävällinen, puhun innokkaasti seurassa mutta. En kuitenkaan tarvitse sosiaalisia kontakteja sillä tavalla, en tapaile ystäviä (eihän niitä siis olekaan :D) kahvin merkeissä vaan tykkään kovasti olla yksin ja hiljaa. Joskus, kun olen yksin, en edes kuuntele musiikkia enkä avaa televisiosta vaan kuuntelen hiljaisuutta.
VastaaPoistaMarge Olen ollut ja menossa sellaiseen tapaamiseen, missä kilpalaulanta on ainakin ollut yleistä. Siinä vaiheessa kun tulee tauko niin asia mihin ajattelin kommentoida on sivuutettu ja monta minuuttia sitten. Miksi sitten menen näihin tapaamisiin. Olen ristiriitainen ihminen. Tosin mulle sanottiin myös se, että ne vasta epävarmoja ihmisiä ovatkin, jotka tuovat itseään koko ajan esille.
VastaaPoistaJukkaK Porakone voi tosiaan häiritä hiljaisuutta :o) Onnistuit kuitenkin riimittelemään.
Heli Yksinäisyyttä rakastava ei tosiaan ole välttämättä mikään muriseva erakko, joka ei tule toimeen kenenkään kanssa. Mulla on kyllä kolmekin oikein hyvää ystävää. Emme kuitenkaan kahden kanssa näe kahvin merkeissä kun asuvat sen verran kaukana ja kolmannenkin kanssa menevät aikataulut usein ristiin. Tekstailemme tai lähetämme sähköpostia.