En ole juurikaan kohdannut viime aikoina pohdiskelun arvoista asiaa. Siksi (ja koulun takia) tämä blogigin on jäänyt hiukan heitteille. Olin kerran päättänyt, etten koskettele joka päiväisiä tapahtumia täällä.
Katsoin äsken vanhimman lapseni kanssa tarinan Merlinistä. Tähän epokkiin kuuluu kaksi osaa, joista ensimmäisen olemme katsoneet joskus kauan sitten. Tässä toisessa osassa Camelot oli alkanut rapistua ja tahraantua ihmisten toimesta. Niinpä Graalin malja oli hävinnyt eikä tullut takaisin. No, tuohan on vain tarinaa, mutta aloin ajattelemaan maailmaa.
Muhun on aina vedonnut tuollaiset sankaritarinat, ihmisten pyyteettömyys ja hyvyys. Haluan uskoa ihmisestä hyvää viimeiseen saakka. Elokuvan jälkeen palailen tässä pikkuhiljaa takaisin arkeen ja todelliseen maailmaan. Olisi naivin sinisilmäistä olettaa, että maailma olisi pyyteetön. Varmaan löytyy yksittäisiä ihmisiä ja tekoja, mutta suurimmaksi osaksi tämä maailma on täynnä vain kilpailua, tuottoa ja voittoa. Jopa tuo esikoiseni harrastama (ja mun kannustama)jalkapallo on kilpailua pallosta ja sitä otetaan toisilta väkisin. Onneksi ei vielä niin väkisin kuin esim. jääkiekossa. Myönnän olevani kentän laidalla kannustamassa, mutta häviö tai voitto, matkamme jatkuu ja porukassa on hyvä olla.
Näköjään harhailen taas....
Löytyykö sankareita? Jotka ovat valmiita puolustamaan toista kaikesta huolimatta? Miksi tuntuu, että ihmisen oma napa on aina lähimpänä. Minä itse en ole sen parempi. Oli melko kova paikka kun huomasin, etten todellakaan ole itse sellainen ihminen, mitä muissa ihailen. En ole rauhallinen tukipylväs, vaan panikoiva hermoilija. Petyin suuresti itseeni enkä oikeasti ole päässyt siitä yli.
Olkaa lähipiirin sankareita ihmiset!
torstai 21. toukokuuta 2009
lauantai 9. toukokuuta 2009
Psykologian etätehtävä
Saimme tehtäväksi kertoa yksi oma ennakkoluulo, miten se ilmenee ja sitten pitäisi tehdä jotain, että kohtaa sen ennakkoluulon. Sen jälkeen kerrottava, että vahvistuiko vai loppuiko ennakkoluulo.
Nyt täällä sitten kovasti mietin, että mikä ennakkoluulo. Ope sanoi meille, että hänellekin tuli ensin mieleen, että hänhän on niin suvaitsevainen jne. ei ennakkoluuloja. Mä olen sitä mieltä, että multa niitä ihan varmasti löytyy, vaikka olen muka myös kovin suvaitsevainen.
Vaikea silti kohdistaa sitä. Jos naapuriini muuttaisi romani, niin olisin ennakkoluuloinen. Vaikka lapsena katumme päässä asui romanisuku, joiden mumma kävi hakemassa kaivostamme vettä ja kuljin hetken kouluun heidän tyttären kanssa. Siitä huolimatta jäi varaus. Mitään kamalaa ei heidän aikana sattunut niin, että olisin nähnyt. Puheita kyllä liikkui.
Ruuasta mulla on iso ennakkoluulo oliiveja kohtaan. En ole ikinä maistanut, mutta sanovat väkeväksi. Eräs tuttava opetteli syömään oliiveja ennen ensimmäistä Kreikan matkaa. Ajattelin, että on se nyt kumma, jos on pakko opetella. Olen kyllä kuullut, että vieras maku tarvitseen monta maistelu kertaa ennen kuin oppii pitämään siitä.
Vahvasti maustetut ruuat ovat myös ennakkoluulojen kohteena. Sisareni luona olen kyllä yrittänyt kaikkea maistella.
Jätän tekstin nyt hiukan lyhkäiseksi ja palaan huomenna mikäli olen päässyt eteenpäin ennakkoluuloissa. Eikö olekin vaikeaa kun yhtäkkiä sun pitää alkaa miettimään tuollaista. Siitäkin huolimatta, etten kiellä ennakkoluulojeni olemassa oloa.
Mites teidän ennakkoluulot? Oletteko päässeet eroon vai ovatko vahvistuneet?
Nyt täällä sitten kovasti mietin, että mikä ennakkoluulo. Ope sanoi meille, että hänellekin tuli ensin mieleen, että hänhän on niin suvaitsevainen jne. ei ennakkoluuloja. Mä olen sitä mieltä, että multa niitä ihan varmasti löytyy, vaikka olen muka myös kovin suvaitsevainen.
Vaikea silti kohdistaa sitä. Jos naapuriini muuttaisi romani, niin olisin ennakkoluuloinen. Vaikka lapsena katumme päässä asui romanisuku, joiden mumma kävi hakemassa kaivostamme vettä ja kuljin hetken kouluun heidän tyttären kanssa. Siitä huolimatta jäi varaus. Mitään kamalaa ei heidän aikana sattunut niin, että olisin nähnyt. Puheita kyllä liikkui.
Ruuasta mulla on iso ennakkoluulo oliiveja kohtaan. En ole ikinä maistanut, mutta sanovat väkeväksi. Eräs tuttava opetteli syömään oliiveja ennen ensimmäistä Kreikan matkaa. Ajattelin, että on se nyt kumma, jos on pakko opetella. Olen kyllä kuullut, että vieras maku tarvitseen monta maistelu kertaa ennen kuin oppii pitämään siitä.
Vahvasti maustetut ruuat ovat myös ennakkoluulojen kohteena. Sisareni luona olen kyllä yrittänyt kaikkea maistella.
Jätän tekstin nyt hiukan lyhkäiseksi ja palaan huomenna mikäli olen päässyt eteenpäin ennakkoluuloissa. Eikö olekin vaikeaa kun yhtäkkiä sun pitää alkaa miettimään tuollaista. Siitäkin huolimatta, etten kiellä ennakkoluulojeni olemassa oloa.
Mites teidän ennakkoluulot? Oletteko päässeet eroon vai ovatko vahvistuneet?
tiistai 5. toukokuuta 2009
jälleen psykologiaa
Tutkinnossamme on taas vaihe, jossa käymme läpi psykologiaa. Edellisellä kerralla oli puhetta ihmisten temperamenteista. Ne jakautuivat jotenkin näin (ovat muuten syntymästä saakka): punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Niillä oli myös hienot latinankieliset nimetkin, mutten muista.
Keltainen ja punainen ovat ulospäinsuuntautuneita, räiskyviä, johtajia jne.
Vihreä ja sininen ovat sisäänpäinsuuntautuneita, rauhallisia puurtajia jne.
Nämä ovat hiukan kärjistettyjä piirteitä, mutta itse sijoitun tuonne vihreään (se taisi olla flegmaattinen, muttei silti laiska). Rauhallinen, introvertti ja sopeutuva työmyyrä :o)
Tänään sitten testien kautta lisää tietoa itsestä. En ole spontaani vaan enempi suunnitelmallinen. Kuitenkin pohdiskeleva enempi kuin käytännön töihin tarttuva. Usein kysymykset ovat kuitenkin sellaisia, että tilanteesta riippuen vastaus voi olla eri.
Ylihuomiseksi pitää olla mukana kaksi esinettä. Toinen jokin erittäin rakas mitä ei millään antaisi pois (ei saa tuoda aviomiestä tai liian isoa esinettä) ja toinen oltava sellainen mitä vihaa, mutta ei voi antaa pois (taaskin suljettiin pois esim. anoppi :o)).
Siinäpä minulla pulma. Mulla ei kerta kaikkiaan ole sellaista kuljetettavaa esinettä, mikä olisi minulle niin rakas. Olen antimaterialisti. Tuli sitten mieleeni, että kun tätä synnyinkotoa oltiin myymässä isän kuoleman jälkeen, en voinut antaa sen mennä. Vaikka olin aina miettinyt, että on liian suuri. No, sitä en voi ottaa mukaan.
Sitten se toinen esine. Olen antanut nyt pois sellaiset tupaantuliaislahjat, jotka eivät ole mun tyyliä tai siis, että huomaa, että ne on ostettu kun muuta ei ole keksitty. En vihaa mitään esinettä. Mitä siis vien???
Muistoja sen sijaan mulla on pilvin pimein. On erittäin rakkaita, mitä en mistään hinnasta antaisi pois ja on paljon sellaisiakin, mitkä antaisin heti pois, jos voisin....
Opettajan vain totesi minulle, että mieti nyt vain ja ettei voi olla niin, ettei mulla ole esinettä. Lopuksi sanoi, ettei tietenkään väkisin.
Onko sinulla sellaisia esineitä? Taidan olla taas jotenkin erilainen nuori tässäkin asiassa....
Keltainen ja punainen ovat ulospäinsuuntautuneita, räiskyviä, johtajia jne.
Vihreä ja sininen ovat sisäänpäinsuuntautuneita, rauhallisia puurtajia jne.
Nämä ovat hiukan kärjistettyjä piirteitä, mutta itse sijoitun tuonne vihreään (se taisi olla flegmaattinen, muttei silti laiska). Rauhallinen, introvertti ja sopeutuva työmyyrä :o)
Tänään sitten testien kautta lisää tietoa itsestä. En ole spontaani vaan enempi suunnitelmallinen. Kuitenkin pohdiskeleva enempi kuin käytännön töihin tarttuva. Usein kysymykset ovat kuitenkin sellaisia, että tilanteesta riippuen vastaus voi olla eri.
Ylihuomiseksi pitää olla mukana kaksi esinettä. Toinen jokin erittäin rakas mitä ei millään antaisi pois (ei saa tuoda aviomiestä tai liian isoa esinettä) ja toinen oltava sellainen mitä vihaa, mutta ei voi antaa pois (taaskin suljettiin pois esim. anoppi :o)).
Siinäpä minulla pulma. Mulla ei kerta kaikkiaan ole sellaista kuljetettavaa esinettä, mikä olisi minulle niin rakas. Olen antimaterialisti. Tuli sitten mieleeni, että kun tätä synnyinkotoa oltiin myymässä isän kuoleman jälkeen, en voinut antaa sen mennä. Vaikka olin aina miettinyt, että on liian suuri. No, sitä en voi ottaa mukaan.
Sitten se toinen esine. Olen antanut nyt pois sellaiset tupaantuliaislahjat, jotka eivät ole mun tyyliä tai siis, että huomaa, että ne on ostettu kun muuta ei ole keksitty. En vihaa mitään esinettä. Mitä siis vien???
Muistoja sen sijaan mulla on pilvin pimein. On erittäin rakkaita, mitä en mistään hinnasta antaisi pois ja on paljon sellaisiakin, mitkä antaisin heti pois, jos voisin....
Opettajan vain totesi minulle, että mieti nyt vain ja ettei voi olla niin, ettei mulla ole esinettä. Lopuksi sanoi, ettei tietenkään väkisin.
Onko sinulla sellaisia esineitä? Taidan olla taas jotenkin erilainen nuori tässäkin asiassa....
lauantai 2. toukokuuta 2009
Oi ihana toukokuu
Niinpä sitten siirryttiin taas askelen verran kohti kesää. Täällä on melkoisen lämpöiset päivät. Koivut ovat hiirenkorvilla :o)
Kun tätä neljänkympin kriisiä tässä käydään läpi, niin tuntuu, että omakin elämä on hiirenkorvalla. Rakastan tätä vuodenaikaa eniten. Elämä syttyy ja syntyy. Päivän valoa riittää vieläkin eikä ole vielä liian kuuma.
Nyt kun olen muuttanut lapsuuden kotiin ja maisemiin, niin pyöräillessä parikymmentä vuotta hupsahtaa mielikuvissa taakse päin ihan tosta vaan.
Monet ihmiset sanovat kuinka heidän nuoruudessaan oli kaikki paremmin, kesät lämpöisempiä, talvet lumisempia jne. Aloin joku kerta miettimään, että miksi ne lapsuuden vuodenajat, ruuat ja kaikki tuntuvat parhaimmilta. Tulin siihen tulokseen, että silloin kerkesi elää ja nauttia. Omat vanhemmat huolehtivat tylsistä jokapäiväisistä rutiineista, raha-asioista, töistä jne.
Okei, olihan meilläkin koulu, ulkonäköpaineet (ainakin teininä), lapset kiusasivat toisiaan ja kaikkea muuta sellaista, mitä nykyisinkin on. Silti se tuntuu näin jälkeen päin jotenkin viattomammalta kuin nykypäivänä. Vai tuntuuko se vain? Kyllähän koulukiusattuja oli silloinkin paljon. Enempi vain nykyään puhutaan.
Kuitenkin kun pyöräilen vanhoja tuttuja kulmia, niin enimmäkseen on nostalginen olo. En väitä, että nykyinen elämäni olisi jotenkin huonompaa tai etten haluaisin sitä (tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta, heh heh), mutta vanhana sitä kai alkaa kaihoilemaan.
Kaihoiletko sinä ja jos niin mitä?
Kun tätä neljänkympin kriisiä tässä käydään läpi, niin tuntuu, että omakin elämä on hiirenkorvalla. Rakastan tätä vuodenaikaa eniten. Elämä syttyy ja syntyy. Päivän valoa riittää vieläkin eikä ole vielä liian kuuma.
Nyt kun olen muuttanut lapsuuden kotiin ja maisemiin, niin pyöräillessä parikymmentä vuotta hupsahtaa mielikuvissa taakse päin ihan tosta vaan.
Monet ihmiset sanovat kuinka heidän nuoruudessaan oli kaikki paremmin, kesät lämpöisempiä, talvet lumisempia jne. Aloin joku kerta miettimään, että miksi ne lapsuuden vuodenajat, ruuat ja kaikki tuntuvat parhaimmilta. Tulin siihen tulokseen, että silloin kerkesi elää ja nauttia. Omat vanhemmat huolehtivat tylsistä jokapäiväisistä rutiineista, raha-asioista, töistä jne.
Okei, olihan meilläkin koulu, ulkonäköpaineet (ainakin teininä), lapset kiusasivat toisiaan ja kaikkea muuta sellaista, mitä nykyisinkin on. Silti se tuntuu näin jälkeen päin jotenkin viattomammalta kuin nykypäivänä. Vai tuntuuko se vain? Kyllähän koulukiusattuja oli silloinkin paljon. Enempi vain nykyään puhutaan.
Kuitenkin kun pyöräilen vanhoja tuttuja kulmia, niin enimmäkseen on nostalginen olo. En väitä, että nykyinen elämäni olisi jotenkin huonompaa tai etten haluaisin sitä (tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta, heh heh), mutta vanhana sitä kai alkaa kaihoilemaan.
Kaihoiletko sinä ja jos niin mitä?
tiistai 28. huhtikuuta 2009
Muutama rivi vielä huhtikuun puolella
Tulin juuri tallilta taluttamasta. Oikein nautin lasten kanssa naljailusta ja hyötyliikunnasta hepan vieressä juostessa. Ekat ringit vain tahtovat olla melko tiukkoja ja sanon aina, että nyt on taluttajan lakisääteinen tauko.
Koulussani on paljon maahanmuuttajia. Ovat siellä oppimassa kieltä ja kenties ammattia. Yhtenä päivänä taas käsiteltiin psykologiaa ja olin nukahtaa tunnilla. Niinpä viimeisen kahvitauon aikana kävin vessassa ja näin ryhmän aasialaisia naisia. Heilläkin oli siivouskirjat ja arvasin, että ovat siivousalan eskarilaisia (hieman kevyempi kurssi kuin meillä kantasuomalaisilla ja saavat sitten jatkaa samaa kuin me kun ovat läpäisseet tuon eskarin). Niinpä marssin juttelemaan. Oli yksi Filippiineiltä ja kolme Burmasta. Kovasti puhuimme vaikka heidän suomensa on tietenkin vielä lapsen kengissä. Kolmella oli lapsiakin, mun nuorimman ikäisiä.
Oli oikein piristävää ja otin heiltä yhteistiedot. Aion käskeä käymään.
Olin huomaavinani ainakin yhdessä omassa ryhmäläisessä tiettyä maahanmuuttaja vastaisuutta. Vanhempi nainen, mutta liekö se syy??? Kukaan muu mun ryhmästä ei ole heille jutellut tai edes yrittänyt. Mistä johtuu....en tiedä?
Oletko sinä maahanmuuttajavastainen? Olisinko minä kiukus, jos joku maahanmuuttaja veisi minun tai mieheni nenän edestä työn? Eikö se ole parempi, että tekevät töitä kuin ovat vain?
Aion jatkaa tutustumista olkoot muut mitä mieltä haluavat. Sivistys ei näytä olevan sama kuin suvaitsevaisuus. Ei heilläkään mitää helppoa voi olla kun tulevat täysin erilaiseen kulttuuriin ja maahan asuttuaan kenties monta vuotta pakolaisleireillä. Silti ovat kovasti iloisia.
Kyseinen nainen vielä totesi, että tietää ainakin pari miestä, jotka ovat tilanneet vaimon Filippiineiltä. En tiedä onko tämän naisen kohtalo sellainen (se, johon tutustuin) enkä aio kysyä. Mitä se mulle kuuluu :o)
Koulussani on paljon maahanmuuttajia. Ovat siellä oppimassa kieltä ja kenties ammattia. Yhtenä päivänä taas käsiteltiin psykologiaa ja olin nukahtaa tunnilla. Niinpä viimeisen kahvitauon aikana kävin vessassa ja näin ryhmän aasialaisia naisia. Heilläkin oli siivouskirjat ja arvasin, että ovat siivousalan eskarilaisia (hieman kevyempi kurssi kuin meillä kantasuomalaisilla ja saavat sitten jatkaa samaa kuin me kun ovat läpäisseet tuon eskarin). Niinpä marssin juttelemaan. Oli yksi Filippiineiltä ja kolme Burmasta. Kovasti puhuimme vaikka heidän suomensa on tietenkin vielä lapsen kengissä. Kolmella oli lapsiakin, mun nuorimman ikäisiä.
Oli oikein piristävää ja otin heiltä yhteistiedot. Aion käskeä käymään.
Olin huomaavinani ainakin yhdessä omassa ryhmäläisessä tiettyä maahanmuuttaja vastaisuutta. Vanhempi nainen, mutta liekö se syy??? Kukaan muu mun ryhmästä ei ole heille jutellut tai edes yrittänyt. Mistä johtuu....en tiedä?
Oletko sinä maahanmuuttajavastainen? Olisinko minä kiukus, jos joku maahanmuuttaja veisi minun tai mieheni nenän edestä työn? Eikö se ole parempi, että tekevät töitä kuin ovat vain?
Aion jatkaa tutustumista olkoot muut mitä mieltä haluavat. Sivistys ei näytä olevan sama kuin suvaitsevaisuus. Ei heilläkään mitää helppoa voi olla kun tulevat täysin erilaiseen kulttuuriin ja maahan asuttuaan kenties monta vuotta pakolaisleireillä. Silti ovat kovasti iloisia.
Kyseinen nainen vielä totesi, että tietää ainakin pari miestä, jotka ovat tilanneet vaimon Filippiineiltä. En tiedä onko tämän naisen kohtalo sellainen (se, johon tutustuin) enkä aio kysyä. Mitä se mulle kuuluu :o)
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Hengissä ollaan
Tervehdys kaikille.
Koulumaailma on imaissut sisäänsä niin, ettei ole paljon muuta kerinnyt. Kumma kun työaikana jäi aikaa. Tietysti tämä kevät on tuonut tullessaan lukuisat jalkapallo-ottelut, turnaukset ja myöskin kevään puutarhatyöt. On ollut niin väsynyt iltaisin, ettei ole jaksanut edes pohtia mitään.
Haravointi on kyllä hyvää hyötyliikuntaa ja siinä kerkiää ajatellakin paljon asioita. Lisäksi saa monesta ikävästä asiasta pontta liikeeseen ja niin nousee nurmikko ylös talviteloiltaan ja saa ilmaa juuriinsa.
Meillä oli ekat kokeetkin ja hyvin meni vaikka edellisistä on ainakin 15 vuotta. Tällä viikolla on seuraavat ja on opeteltu siivousmenetelmiä ja -välineitä. Uusia nimityksiä monella. Mielenkiinnolla odotan sitä siivouskoneen käyttöä kun näen sieluni silmin itseni epätoivoisena pitämässä kiiinni sen kahvasta kun se villinä kiitää pitkin käytäviä. Suorastaan lennän perässä. Toivon mukaan niin ei kuitenkaan oikeasti käy.
Olen paljon pohtinut jälleen sitä itseuskoa ja syytä siihen, että vaikka muut sanovat mulle mitä, niin miksen osaa nousta ylös. Miksen saa hiljaiseksi sitä pientä ääntä, joka tuolla jossa pään sisässä nalkuttaa mulle sitä, etten ole oikeasti hyvä tai saman arvoinen kuin muut. En osaa laittaa rajaa terveen itsekkyyden ja narsistisen itsekkyyden välille. Pienikin itsekkyys tuntuu mun pään sisässä menevän jo sille huonon itsekkyyden puolelle.
Olen jopa käynyt pari kertaa psykologin juttusilla, mutta sinne pääsee liian harvoin. Pitäisi aluksi olla ameriikan malliin kerran viikossa aika ja sitten vähentää. Toisaalta kun sanoin, etteivät toisten sanomiset auta, niin auttaako psykologinkaan. Kärsin vain niin kovasti tästä vaivasta. Mitä olette mieltä?
Koulumaailma on imaissut sisäänsä niin, ettei ole paljon muuta kerinnyt. Kumma kun työaikana jäi aikaa. Tietysti tämä kevät on tuonut tullessaan lukuisat jalkapallo-ottelut, turnaukset ja myöskin kevään puutarhatyöt. On ollut niin väsynyt iltaisin, ettei ole jaksanut edes pohtia mitään.
Haravointi on kyllä hyvää hyötyliikuntaa ja siinä kerkiää ajatellakin paljon asioita. Lisäksi saa monesta ikävästä asiasta pontta liikeeseen ja niin nousee nurmikko ylös talviteloiltaan ja saa ilmaa juuriinsa.
Meillä oli ekat kokeetkin ja hyvin meni vaikka edellisistä on ainakin 15 vuotta. Tällä viikolla on seuraavat ja on opeteltu siivousmenetelmiä ja -välineitä. Uusia nimityksiä monella. Mielenkiinnolla odotan sitä siivouskoneen käyttöä kun näen sieluni silmin itseni epätoivoisena pitämässä kiiinni sen kahvasta kun se villinä kiitää pitkin käytäviä. Suorastaan lennän perässä. Toivon mukaan niin ei kuitenkaan oikeasti käy.
Olen paljon pohtinut jälleen sitä itseuskoa ja syytä siihen, että vaikka muut sanovat mulle mitä, niin miksen osaa nousta ylös. Miksen saa hiljaiseksi sitä pientä ääntä, joka tuolla jossa pään sisässä nalkuttaa mulle sitä, etten ole oikeasti hyvä tai saman arvoinen kuin muut. En osaa laittaa rajaa terveen itsekkyyden ja narsistisen itsekkyyden välille. Pienikin itsekkyys tuntuu mun pään sisässä menevän jo sille huonon itsekkyyden puolelle.
Olen jopa käynyt pari kertaa psykologin juttusilla, mutta sinne pääsee liian harvoin. Pitäisi aluksi olla ameriikan malliin kerran viikossa aika ja sitten vähentää. Toisaalta kun sanoin, etteivät toisten sanomiset auta, niin auttaako psykologinkaan. Kärsin vain niin kovasti tästä vaivasta. Mitä olette mieltä?
maanantai 13. huhtikuuta 2009
Ihmisen ulkokuori
En tarkoita tuolla ulkokuorella pelkästään itsensä laittamista ja näkökysymystä.
Mietin vain, että minkälaisen kuvan annan itsestäni muille ja kuinka paljon se eroaa siitä kaaoksesta, mikä liikkuu sisälläni.
Meillä on tuolla kurssilla ihminen, joka myönsi olevansa erittäin kova jännittäjä. Hänen olemuksestaan se ei mun mielestä mitenkään näy. Hän puhuu ryhmän mukana, esittää mielipiteensä ja on rauhallinen. Voiko sitten ulkokuori enää pahemmin pettää? Sitten tunnen ihmisen, joka myönsi olevansa tietyssä seurassa epävarma itsestään. Silti hän puhuu siellä eniten. Taaskin ulospäin annettu vaikutelma pettää.
En tällä kirjoituksella tarkoita sitä, että kaikkien on nyt kaikkien aikana näytettävä todellinen sisäinen myllerrys tai epävarmuus. Vaikka silti on hyvä joskus tietää, ettei ole ainut ihminen, joka suorastaan paniikissa täällä maanpäällä kulkee.
Mä myös käytän näennäisen rauhallisuuden ulkokuorta hyväkseni. Se peittää sekä paniikkini että epävarmuuteni. Yritän kaikin mahdollisin keinoin olla porukan rauhallisin. Piirre, jota isässäni eniten ihailin. Myöskin sitä, että ihmiset turvautuivat häneen. Minä haluan kokea olevani tarvittu. Niin aika moni haluaa.
Koska toinen ihminen ei turvaudu panikoijaan ja hermoraunioon, pitää ainakin ulkokuori pitää tyynenä.
Pettääkö kaikkien ulkokuori? Kenelle olet valmis näyttämään sisäisen myllerryksesi? Ainoastaan läheisillesi vai uskallatko näyttää myös tuntemattomalle. Kannustus mielessä. Näyttääksesi, ettei se toinen ole yksin.
Mietin vain, että minkälaisen kuvan annan itsestäni muille ja kuinka paljon se eroaa siitä kaaoksesta, mikä liikkuu sisälläni.
Meillä on tuolla kurssilla ihminen, joka myönsi olevansa erittäin kova jännittäjä. Hänen olemuksestaan se ei mun mielestä mitenkään näy. Hän puhuu ryhmän mukana, esittää mielipiteensä ja on rauhallinen. Voiko sitten ulkokuori enää pahemmin pettää? Sitten tunnen ihmisen, joka myönsi olevansa tietyssä seurassa epävarma itsestään. Silti hän puhuu siellä eniten. Taaskin ulospäin annettu vaikutelma pettää.
En tällä kirjoituksella tarkoita sitä, että kaikkien on nyt kaikkien aikana näytettävä todellinen sisäinen myllerrys tai epävarmuus. Vaikka silti on hyvä joskus tietää, ettei ole ainut ihminen, joka suorastaan paniikissa täällä maanpäällä kulkee.
Mä myös käytän näennäisen rauhallisuuden ulkokuorta hyväkseni. Se peittää sekä paniikkini että epävarmuuteni. Yritän kaikin mahdollisin keinoin olla porukan rauhallisin. Piirre, jota isässäni eniten ihailin. Myöskin sitä, että ihmiset turvautuivat häneen. Minä haluan kokea olevani tarvittu. Niin aika moni haluaa.
Koska toinen ihminen ei turvaudu panikoijaan ja hermoraunioon, pitää ainakin ulkokuori pitää tyynenä.
Pettääkö kaikkien ulkokuori? Kenelle olet valmis näyttämään sisäisen myllerryksesi? Ainoastaan läheisillesi vai uskallatko näyttää myös tuntemattomalle. Kannustus mielessä. Näyttääksesi, ettei se toinen ole yksin.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Anioni- ja kationitendensiä
Eilen opiskelimme erilaisia likatyyppejä. Tänään olivat sitten vuorossa puhdistusaineet (pesuaine- sanaa kuulemma käytetään vain astian- ja pyykinpesussa EI siivouksessa). Kyllä tämä tuntuu melkolailla psykologin viralta ja erittäin ratkaisuhakuiselta.
Nähdään tahra, analysoidaan se ja lopuksi päätetään puhdistustapa ja -aine.
Tuli mieleen, että ihmisetkin ovat anionineita, ionittomia ja kationeita. Anionit ovat negatiivisia ihmisiä, ionittomat ovat niitä diplomaatteja ja kationit ovat sitten positiivisia. Ionittomia voi sekoittaa sekä anioneihin että kationeihin. Anioneita ja kationeita ei voi sekoittaa keskenään eri sähköisyyden takia. Ehkä sentään ihmisissä voi koittaa sitäkin, mutta voi olla, että tulee selvää jälkeä.
Paljon on tietoa pullon kyljissä kun osaa vain lukea. Harmi kun ihmisissä ei lue, että sisältää harmia n. 5 %, surua 10-15 %, iloa 20 % , töykeyttä vaikka 30 % jne. Osaisikohan sitä sitten tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa kun näkisi etukäteen sisällön. Siltikin voi tulla yllätyksiä kun sekoittaa kahta ihan uutta keskenään. Tuleeko paljon vaahtoa vai onko vaahdoton juttu.
Sitten voisi sekoittaa lisäaineena esim. säilöntäainetta (kestävä liitto), korroosion suoja-ainetta (ei kulumista), paksuntajaa (tunne uudistuisi), hajustetta (jaksaa seisoa rinnakkain). Kyllä tuolta siivouspuolelta löytyy keinot moneen asiaan :o)
Myöskin pH-arvon voisi nähdä ihmisestä, emäs vai hapan.
Hmm....luulenpa, että todellakin olen psykologian kurssilla...
Nähdään tahra, analysoidaan se ja lopuksi päätetään puhdistustapa ja -aine.
Tuli mieleen, että ihmisetkin ovat anionineita, ionittomia ja kationeita. Anionit ovat negatiivisia ihmisiä, ionittomat ovat niitä diplomaatteja ja kationit ovat sitten positiivisia. Ionittomia voi sekoittaa sekä anioneihin että kationeihin. Anioneita ja kationeita ei voi sekoittaa keskenään eri sähköisyyden takia. Ehkä sentään ihmisissä voi koittaa sitäkin, mutta voi olla, että tulee selvää jälkeä.
Paljon on tietoa pullon kyljissä kun osaa vain lukea. Harmi kun ihmisissä ei lue, että sisältää harmia n. 5 %, surua 10-15 %, iloa 20 % , töykeyttä vaikka 30 % jne. Osaisikohan sitä sitten tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa kun näkisi etukäteen sisällön. Siltikin voi tulla yllätyksiä kun sekoittaa kahta ihan uutta keskenään. Tuleeko paljon vaahtoa vai onko vaahdoton juttu.
Sitten voisi sekoittaa lisäaineena esim. säilöntäainetta (kestävä liitto), korroosion suoja-ainetta (ei kulumista), paksuntajaa (tunne uudistuisi), hajustetta (jaksaa seisoa rinnakkain). Kyllä tuolta siivouspuolelta löytyy keinot moneen asiaan :o)
Myöskin pH-arvon voisi nähdä ihmisestä, emäs vai hapan.
Hmm....luulenpa, että todellakin olen psykologian kurssilla...
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Siivous
Olen nyt kuunnellut kovasti näitä psykologisia ihmisten lokerointia (ihan ok juttuja) ja tänään on juteltu eri kohteiden siivoojien ammattinimikkeistä ja tehtävästä asiakaspalvelijana.
Nuorisopuolella on kuulemma loppunut laitoshuoltajakoulutus jo vuonna 2003 osallistujien vähyyden takia. No, kyllähän mä ymmärrän, ettei 16 vuotiaan ihanneammatti ole siivooja. Vaikka nimikkeenä siivoojaa ei enää ole. On huoltajia (laitoshuoltaja, sairaalahuoltaja jne.)
Itse tehtäväähän se ei muuta. Tuli vain mieleen, että miksiköhän siivoojan ammattia ei arvosteta. Siivoojan puuttuminen huomataan ja huono jälki, mutta hyvää jälkeä ei mainita eikä arvosteta kunnolla.
Nuorille siinä olisi loputon työmaa ja kun kunnolla opiskelee, niin varmasti saa töitä. Mutta miksi nuoret sitä ammattia arvostaisivat kun eivät aikuisetkaan oikeastaan. Vieläkin puhutaan, että joku on VAIN siivooja. Nimikkeen muuttaminen ei muuta itse mielikuvaa.
Olen nuorena itsekin sortunut siihen eikä todellakaan ollut mikään tavoiteltava ammatti. Nyt taas tuntuu, että mun arvoasteikossa ovat nousseet juuri nämä ammatit. Tutkijoita, professoreita, tohtoreita yms. muka parempia ammatinharjoittajia on pilvin pimein ja välillä tuntuvat tutkivan mitä kummallisimpia asioita. Suorastaan itsestään selvyyksistä.
Nykyisin putki-, sähkö- ja lvi-miehet saavat kunnon arvostuksen. Niin kuin rakentamiseen ja korjaukseen liittyvät ammatit yleensäkin.
Saavatko siivoojat vieläkään?????
Miksi joku Lilius saa mielettömiä summia muka vastuullisesta työstään (eivät ikinä joudu vastuuseen) ja sitten esim. lasten hoitajat saavat ihan minimi palkkaa ja ovat sentään vastuussa kaikista tärkeimmästä asiasta: toisen lapsen hengestä!
Jotain mätää maailmassa!!!!
Nuorisopuolella on kuulemma loppunut laitoshuoltajakoulutus jo vuonna 2003 osallistujien vähyyden takia. No, kyllähän mä ymmärrän, ettei 16 vuotiaan ihanneammatti ole siivooja. Vaikka nimikkeenä siivoojaa ei enää ole. On huoltajia (laitoshuoltaja, sairaalahuoltaja jne.)
Itse tehtäväähän se ei muuta. Tuli vain mieleen, että miksiköhän siivoojan ammattia ei arvosteta. Siivoojan puuttuminen huomataan ja huono jälki, mutta hyvää jälkeä ei mainita eikä arvosteta kunnolla.
Nuorille siinä olisi loputon työmaa ja kun kunnolla opiskelee, niin varmasti saa töitä. Mutta miksi nuoret sitä ammattia arvostaisivat kun eivät aikuisetkaan oikeastaan. Vieläkin puhutaan, että joku on VAIN siivooja. Nimikkeen muuttaminen ei muuta itse mielikuvaa.
Olen nuorena itsekin sortunut siihen eikä todellakaan ollut mikään tavoiteltava ammatti. Nyt taas tuntuu, että mun arvoasteikossa ovat nousseet juuri nämä ammatit. Tutkijoita, professoreita, tohtoreita yms. muka parempia ammatinharjoittajia on pilvin pimein ja välillä tuntuvat tutkivan mitä kummallisimpia asioita. Suorastaan itsestään selvyyksistä.
Nykyisin putki-, sähkö- ja lvi-miehet saavat kunnon arvostuksen. Niin kuin rakentamiseen ja korjaukseen liittyvät ammatit yleensäkin.
Saavatko siivoojat vieläkään?????
Miksi joku Lilius saa mielettömiä summia muka vastuullisesta työstään (eivät ikinä joudu vastuuseen) ja sitten esim. lasten hoitajat saavat ihan minimi palkkaa ja ovat sentään vastuussa kaikista tärkeimmästä asiasta: toisen lapsen hengestä!
Jotain mätää maailmassa!!!!
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Pääsiäistapoja
Tulipa vielä mieleeni, että mitähän varten nuo suomalaisen pääsiäisen pakanalliset tavat ovat niin erilaisia muualla Suomessa kuin meillä Pohjanmaalla.
Meillä kun tosiaan trullit tulevat pääsiäisenä lauantaina. Virpominenhan kuuluu palmusunnuntaille, mutta täällä virpovat silloin lauantaina. Lisäksi täällä poltetaan valtavia pääsiäiskokkoja. Käymme aina iltaisin ajelulla ja niitä kokkoja on pitkin maita ja mantuja. Niitä on hieno katsella ja jonnekin aina pysähdymmekin.
Pitänee oikein googlata tapojen historiaa.
Täällä siis vielä kasvatellaan rairuohoa ja kaivetaan koristuksia esiin kun te siellä muualla olette jo "juhlineet" viikon verran.
Meillä kun tosiaan trullit tulevat pääsiäisenä lauantaina. Virpominenhan kuuluu palmusunnuntaille, mutta täällä virpovat silloin lauantaina. Lisäksi täällä poltetaan valtavia pääsiäiskokkoja. Käymme aina iltaisin ajelulla ja niitä kokkoja on pitkin maita ja mantuja. Niitä on hieno katsella ja jonnekin aina pysähdymmekin.
Pitänee oikein googlata tapojen historiaa.
Täällä siis vielä kasvatellaan rairuohoa ja kaivetaan koristuksia esiin kun te siellä muualla olette jo "juhlineet" viikon verran.
Hukkaus
Hukkasin itseni opiskelun maailmaan ja aika on suorastaan viuhahtanut ohi.
Luulin menneeni vahingossa psykologian kurssille, koska siivouksesta on tähän asti ollut vain maininta. Psykologiaa senkin edestä.
Näin aikuisena opiskelu on kyllä aivan erilaista kuin nuorena. Sitä erilailla osaa jo suhtautua asioihin ja ottaa sieltä tarvitsemansa. Ei enää ulkoaopettelua! Vaan opetellaan hakemaan tietoa. Jes, järki on voittanut!
Meidän ryhmä koostuu neljästä parikymppisestä tytöstä ja sitten meistä naisista, jotka ovat 40 tai yli. Mielenkiintoinen soppa kokemusta ja nuorta tietoa ja ihan hyvin sovitaan yhteen. Toki tauoilla on todettavissa nuorten pöytä ja meidän vanhempien pöytä. Itse kyllä menin tänään sotkemaan nuorten juttuja.
Odotan, että opiskelu laittaa omatkin vanhat aivosolut taas liikenteeseen. Ovat jo liian kauan jumittaneet samassa paikassa. Näytöt ja kokeet hiukan jännittävät, mutta näyttivät olevan huolenaiheina muillakin.
Ja mikä ihaninta....saan pyöräillä kouluun ja takaisin. Työmatkani on ollut n. 50 km/suunta, joten mahdoton tehtävä pyörällä työpäivisin. Varsinkin kun joutuu matkaamaan autojen seassa ja liikenne melko vilkas.
Myöskin opettajat ovat ihan erilaisia täällä aikuispuolella. Voi puhua enempi ohjaajista tai opastajista kuin opettajista. Viitataan, jos jaksetaan, mutta muuten puhutaan ääneen.
Paljon on aikuisopiskelijoita ja olenkin tuumannut, että peruskoulun voisin lyhennettynä käydä uudestaan läpi näin aikuisiän kokemuksella. Kuinka paljon antoisampaa se olisikaan :o)
Mulla on kyllä pohdittaviakin ajatuksia, mutta annan niiden hiukan vielä kypsyä. Tässä väliaikatietoja mun opiskelusta.
Luulin menneeni vahingossa psykologian kurssille, koska siivouksesta on tähän asti ollut vain maininta. Psykologiaa senkin edestä.
Näin aikuisena opiskelu on kyllä aivan erilaista kuin nuorena. Sitä erilailla osaa jo suhtautua asioihin ja ottaa sieltä tarvitsemansa. Ei enää ulkoaopettelua! Vaan opetellaan hakemaan tietoa. Jes, järki on voittanut!
Meidän ryhmä koostuu neljästä parikymppisestä tytöstä ja sitten meistä naisista, jotka ovat 40 tai yli. Mielenkiintoinen soppa kokemusta ja nuorta tietoa ja ihan hyvin sovitaan yhteen. Toki tauoilla on todettavissa nuorten pöytä ja meidän vanhempien pöytä. Itse kyllä menin tänään sotkemaan nuorten juttuja.
Odotan, että opiskelu laittaa omatkin vanhat aivosolut taas liikenteeseen. Ovat jo liian kauan jumittaneet samassa paikassa. Näytöt ja kokeet hiukan jännittävät, mutta näyttivät olevan huolenaiheina muillakin.
Ja mikä ihaninta....saan pyöräillä kouluun ja takaisin. Työmatkani on ollut n. 50 km/suunta, joten mahdoton tehtävä pyörällä työpäivisin. Varsinkin kun joutuu matkaamaan autojen seassa ja liikenne melko vilkas.
Myöskin opettajat ovat ihan erilaisia täällä aikuispuolella. Voi puhua enempi ohjaajista tai opastajista kuin opettajista. Viitataan, jos jaksetaan, mutta muuten puhutaan ääneen.
Paljon on aikuisopiskelijoita ja olenkin tuumannut, että peruskoulun voisin lyhennettynä käydä uudestaan läpi näin aikuisiän kokemuksella. Kuinka paljon antoisampaa se olisikaan :o)
Mulla on kyllä pohdittaviakin ajatuksia, mutta annan niiden hiukan vielä kypsyä. Tässä väliaikatietoja mun opiskelusta.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Tästä se lähtee
Nyt se sitten alkoi :o)
Tämä päivä meni oppilaitokseen, ammattitutkintoon ja toisiinsa tutustumisessa. Huomenna jatketaan nykyajan trendillä: ryhmäytyksellä.
Käytiin läpi kaikki esitteitä, vaikka itse olisi mieluusti lukenut. En tiedä miksi tuollaiset ryhmäytykset ja muu sellainen tuntuu väliltä niin teennäiseltä. Taidan olla melkoinen kyynikko ja kun selvästi nykypäivän opettajat yrittävät tehdä tunneista mielenkiintoisia. Silti nytkin tuli mieleen, että olemmeko päiväkodissa vai missä. Höh, kyllä olenkin kyynikko ja liikaa aikuinen. Sisäinen lapseni on kadonnut johonkin todella syvälle.
Vastuu ja velvollisuus perheestä painaa joskus niin todella paljon. Vaikka minulla on puoliso tekemässä töitä, niin henkinen vastuu on kokonaan mun harteilla. Usein koen olevani sekä nainen että mies.
Sen takia kai mun on kaiveltava joskus se lapsenmieli jostain onkalosta. Harmittaa, mutta tuntuu, että jos joskus oikein iloitsen, niin välittömästi nurkan takana tulee turpaan :o(
No, nyt paistaa ulkona aurinko ja pyöräilin/kävelin kouluun ja takaisin. Ihana pirteätä kun töihin joutuu aina mennä autolla (80 km edes takaisin). Huomenna pyöräilen taas.
Aurinkoista huhtikuun alkua ilman aprillipilaa!
Tämä päivä meni oppilaitokseen, ammattitutkintoon ja toisiinsa tutustumisessa. Huomenna jatketaan nykyajan trendillä: ryhmäytyksellä.
Käytiin läpi kaikki esitteitä, vaikka itse olisi mieluusti lukenut. En tiedä miksi tuollaiset ryhmäytykset ja muu sellainen tuntuu väliltä niin teennäiseltä. Taidan olla melkoinen kyynikko ja kun selvästi nykypäivän opettajat yrittävät tehdä tunneista mielenkiintoisia. Silti nytkin tuli mieleen, että olemmeko päiväkodissa vai missä. Höh, kyllä olenkin kyynikko ja liikaa aikuinen. Sisäinen lapseni on kadonnut johonkin todella syvälle.
Vastuu ja velvollisuus perheestä painaa joskus niin todella paljon. Vaikka minulla on puoliso tekemässä töitä, niin henkinen vastuu on kokonaan mun harteilla. Usein koen olevani sekä nainen että mies.
Sen takia kai mun on kaiveltava joskus se lapsenmieli jostain onkalosta. Harmittaa, mutta tuntuu, että jos joskus oikein iloitsen, niin välittömästi nurkan takana tulee turpaan :o(
No, nyt paistaa ulkona aurinko ja pyöräilin/kävelin kouluun ja takaisin. Ihana pirteätä kun töihin joutuu aina mennä autolla (80 km edes takaisin). Huomenna pyöräilen taas.
Aurinkoista huhtikuun alkua ilman aprillipilaa!
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Jännä tilanne
Mieheni on edelleen lomautettuna, etsii töitä ja käy työvoimatoimistossa "ilmoittautumassa". Minä aloitan opiskelun.
Deja-vú?
Eikös me jo ohitettu nämä epävarmat nuoren aikuisen vuodet? Omat vanhempamme olivat jo vakaissa viroissa tämän ikäisenä, perhe koossa, talo maksun alla ja kenties jäi jo rahaa muuhunkin?
Mitenkäs meillä nyt näin kävi?
Tulee väkisinkin mieleen, että historian kehitys on lähtemässä takaisin päin tietyllä tavalla. Monta sukupolvea on menty niin, että nuorempi sukupolvi jatkaa vakaasti vanhempien tavoin elämässä ja heillä on hiukan parempi elintaso kuin vanhemmillaan. Maailma on edennyt verkkaiseen tapaansa eteen päin. Pelkistettynä syntymä, lapsuus, nuoruus, opiskelu, ammatti, työ, perhe, ura, eläke ja kuolema.
Alku on vielä sama syntymä, lapsuus, nuoruus, opiskelu, ammatti, pätkätyö, opiskelu, ammatti, pätkätyö, ehkä perhe, ura eri firmoissa/viroissa keskimäärin 5 vuotta, opiskelu, pätkätyö, ei tietoakaan eläkkeestä ja viimeisenä varmasti kuolema.
Joskus pari sataa vuotta sitten oli yhtä epävarmaa aikuisen ja lapsenkin elämä. Enkä tarkoita nyt sairauksia vaan elämän etenemistä.
Vaikea selittää näin lyhyesti ja yhtäkkiä, mutta varmasti sinä lukija pysyt mukana :o)
Tulevaisuus on aina epävarma, mutta nyt siitä ovat kadonneet viimeisetkin raamit. Ei ole enää selvää elämän etenemistä vaan jokainen saa soveltaa ja säveltää itse. Ikä, sukupuoli eivät enää ole este.
Mielenkiintoista!
Deja-vú?
Eikös me jo ohitettu nämä epävarmat nuoren aikuisen vuodet? Omat vanhempamme olivat jo vakaissa viroissa tämän ikäisenä, perhe koossa, talo maksun alla ja kenties jäi jo rahaa muuhunkin?
Mitenkäs meillä nyt näin kävi?
Tulee väkisinkin mieleen, että historian kehitys on lähtemässä takaisin päin tietyllä tavalla. Monta sukupolvea on menty niin, että nuorempi sukupolvi jatkaa vakaasti vanhempien tavoin elämässä ja heillä on hiukan parempi elintaso kuin vanhemmillaan. Maailma on edennyt verkkaiseen tapaansa eteen päin. Pelkistettynä syntymä, lapsuus, nuoruus, opiskelu, ammatti, työ, perhe, ura, eläke ja kuolema.
Alku on vielä sama syntymä, lapsuus, nuoruus, opiskelu, ammatti, pätkätyö, opiskelu, ammatti, pätkätyö, ehkä perhe, ura eri firmoissa/viroissa keskimäärin 5 vuotta, opiskelu, pätkätyö, ei tietoakaan eläkkeestä ja viimeisenä varmasti kuolema.
Joskus pari sataa vuotta sitten oli yhtä epävarmaa aikuisen ja lapsenkin elämä. Enkä tarkoita nyt sairauksia vaan elämän etenemistä.
Vaikea selittää näin lyhyesti ja yhtäkkiä, mutta varmasti sinä lukija pysyt mukana :o)
Tulevaisuus on aina epävarma, mutta nyt siitä ovat kadonneet viimeisetkin raamit. Ei ole enää selvää elämän etenemistä vaan jokainen saa soveltaa ja säveltää itse. Ikä, sukupuoli eivät enää ole este.
Mielenkiintoista!
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Uusi alku
Huomenna olen viimeistä päivää töissä paikassa, jossa olen ollut 15 vuotta.
Pitkä aika ja hyvät ihmissuhteet pienessä firmassa. Niiden vuosien aikana olen mennyt naimisiin, saanut kolme lasta ja saavuttanut varsinaisen aikuisuuden. Kun menin sinne töihin, olin vasta nuori aikuinen. Perustin perheen ja ostimme oman kodin.
Yritän kovasti muistella itseäni silloin alussa. Olenko kasvanut muutakin kuin horisontaalisesti. Mitä sanoisin itselleni, jos minut vietäisiin ajassa takaisin päin? Tekisinkö kaiken samoin? Ainahan löytyy jotain pientä "korjattavaa", mutta kokonaisuudessaan.
Pienellä firmalla ja sen ihmisillä on ollut minuun syvä vaikutus ja pitkäaikainen. Se on osaltaan muovannut mua sellaiseksi kuin olen tänään. Olen ollut asiakkaisiin yhteydessä ympäri Suomen puhelimitse. Olen kuullut kaikenlaista murretta. Ala on ollut erittäin miehinen ja yli sadasta asiakkaasta ainoastaan kolme naista.
Olen ollut aiemminkin pois firmasta jonkun kuukauden talvella kun menekki on ollut huono. Silti nyt tuntuu jotenkin lopulliselta.
En yhtään ihmettele, vaikkeivät ihmiset pääse pois työpaikoistaan, joissa ovat olleet 20-30 vuotta. Ei se ole niin helppoa kuin luulisi. Vaikka ilmpiirikin olisi tulehtunut, se on tuttua tulehdusta, jota osaa käsitellä.
Uusi alku opiskelijana. On teoriaa, käytäntöä ja sitten se iso peikko: kokeet tai näytöt. Miten ihmeessä niihin osaa enää lukea tai tehdä. Oikeasti niistä edellisistä on niin kauan.
Jännittää.....
Pitkä aika ja hyvät ihmissuhteet pienessä firmassa. Niiden vuosien aikana olen mennyt naimisiin, saanut kolme lasta ja saavuttanut varsinaisen aikuisuuden. Kun menin sinne töihin, olin vasta nuori aikuinen. Perustin perheen ja ostimme oman kodin.
Yritän kovasti muistella itseäni silloin alussa. Olenko kasvanut muutakin kuin horisontaalisesti. Mitä sanoisin itselleni, jos minut vietäisiin ajassa takaisin päin? Tekisinkö kaiken samoin? Ainahan löytyy jotain pientä "korjattavaa", mutta kokonaisuudessaan.
Pienellä firmalla ja sen ihmisillä on ollut minuun syvä vaikutus ja pitkäaikainen. Se on osaltaan muovannut mua sellaiseksi kuin olen tänään. Olen ollut asiakkaisiin yhteydessä ympäri Suomen puhelimitse. Olen kuullut kaikenlaista murretta. Ala on ollut erittäin miehinen ja yli sadasta asiakkaasta ainoastaan kolme naista.
Olen ollut aiemminkin pois firmasta jonkun kuukauden talvella kun menekki on ollut huono. Silti nyt tuntuu jotenkin lopulliselta.
En yhtään ihmettele, vaikkeivät ihmiset pääse pois työpaikoistaan, joissa ovat olleet 20-30 vuotta. Ei se ole niin helppoa kuin luulisi. Vaikka ilmpiirikin olisi tulehtunut, se on tuttua tulehdusta, jota osaa käsitellä.
Uusi alku opiskelijana. On teoriaa, käytäntöä ja sitten se iso peikko: kokeet tai näytöt. Miten ihmeessä niihin osaa enää lukea tai tehdä. Oikeasti niistä edellisistä on niin kauan.
Jännittää.....
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Persoonallisuustesti
Ekstrovertti --------------------*Introvertti
Käytännöllinen ----------------*---- Intuitiivinen
Ajattelija --------------------* Tuntija
Impulsiivinen ----*---------------- Harkitsija
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi:
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.
Löysin tämän tekstin Jossun blogista minne se oli kulkeutunut Pellon pientareen blogista. Ajattelin näin sunnuntain kunniaksi käydä kokeilemassa, että minkähänlainen luonnehdinta sieltä tälle kertaa tulee. Monesti kun ne vastausvaihtoehdotkin ovat sellaisia, ettei löydä omaansa.
Näin siinä sitten kävi, että sieltä tuli kyllä niin tutunomainen luonnehdinta, että oikein säikähdin. Varsinkin kaksi viimeistä lausetta voin oikein alleviivata:
ETSIT KAIKEN AIKAA TASAPAINOA, KOSKA KAIPAAT YHTÄ AIKAA RAUHAA JA YKSITYISYYTTÄ, SEKÄ KONTAKTIA TOISIIN IHMISIIN. TÄSTÄ SYYSTÄ SINULLA ON TAIPUMUS VAIPUA ALAKULOISUUTEEN.
Voiko tuota nyt enää paremmin sanoa. Minä olen filosofinen. Minulla oli vieras pe-la ja kävimme pitkää keskustelua nykytilanteestamme (molemmat täytämme 40 v tänä vuonna), miten siihen on tultu, onko luonteemme vanhetessa muuttunut jne.
Keskustelu oli oikein antoisa ja olimme todella lähellä toistamme. Kenties liian lähellä auttaaksemme toistamme, mutta ainakin tuli juteltua ja huomattiin, ettemme ole yksin.
Tuosta persoonallisuustestistä vielä. Monet saavat musta harkitsevan rauhallisen ja järkevän kuvan, koska en näytä sisällä olevaa impulsiivista tunneihmistä herkästi. Mutta kuten sanoin, olen suuriakin ostoksia ja päätöksiä tehnyt tunteella ja äkkiä.
Käytännöllinen ----------------*---- Intuitiivinen
Ajattelija --------------------* Tuntija
Impulsiivinen ----*---------------- Harkitsija
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi:
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.
Löysin tämän tekstin Jossun blogista minne se oli kulkeutunut Pellon pientareen blogista. Ajattelin näin sunnuntain kunniaksi käydä kokeilemassa, että minkähänlainen luonnehdinta sieltä tälle kertaa tulee. Monesti kun ne vastausvaihtoehdotkin ovat sellaisia, ettei löydä omaansa.
Näin siinä sitten kävi, että sieltä tuli kyllä niin tutunomainen luonnehdinta, että oikein säikähdin. Varsinkin kaksi viimeistä lausetta voin oikein alleviivata:
ETSIT KAIKEN AIKAA TASAPAINOA, KOSKA KAIPAAT YHTÄ AIKAA RAUHAA JA YKSITYISYYTTÄ, SEKÄ KONTAKTIA TOISIIN IHMISIIN. TÄSTÄ SYYSTÄ SINULLA ON TAIPUMUS VAIPUA ALAKULOISUUTEEN.
Voiko tuota nyt enää paremmin sanoa. Minä olen filosofinen. Minulla oli vieras pe-la ja kävimme pitkää keskustelua nykytilanteestamme (molemmat täytämme 40 v tänä vuonna), miten siihen on tultu, onko luonteemme vanhetessa muuttunut jne.
Keskustelu oli oikein antoisa ja olimme todella lähellä toistamme. Kenties liian lähellä auttaaksemme toistamme, mutta ainakin tuli juteltua ja huomattiin, ettemme ole yksin.
Tuosta persoonallisuustestistä vielä. Monet saavat musta harkitsevan rauhallisen ja järkevän kuvan, koska en näytä sisällä olevaa impulsiivista tunneihmistä herkästi. Mutta kuten sanoin, olen suuriakin ostoksia ja päätöksiä tehnyt tunteella ja äkkiä.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Pimeys
Istun tietokoneen valossa. Meneillään on WWF tempaus. Olimme saunassakin kynttilän valossa. Melkoisen leppoisa tunnelma.
Kynttilän valo ja ja hiljaisuus. Jotenkin rauhallinen olo.
Kynttilän valo ja ja hiljaisuus. Jotenkin rauhallinen olo.
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Puhinaa
Liekö vielä hormonikohtauksen jälkimaininkeja kun on nyt näin negatiivista tunnelmaa, mutta en voi olla kirjoittamatta joidenkin ihmisten laiskuudesta tai välinpitämättömyydestä.
Vein tänään erään vammaisen miehen paperinkeräyspisteeseen meidän lehdet ja mainokset. Sinne oli jätetty koiranruokapusseja. Niissä mitä ilmeisemmin oli sisällä lehtiä ja mainoksia (oli pohjan muhun päin, joten en nähnyt varmaksi), mutta eihän keräys koske niitä pusseja. Usein olen nähnyt myös muovipusseja. Se onkin vallan kamala vaiva tyhjätä ja ottaa mukaansa. Vie jopa puoli minuuttia ajasta ja ajattelen kun ne lehdet voivat jäädä ripaan kiinni, niin pitää nähdä vaivaa!
Myös muissa keräyspisteissä näkee sinne kuulumattomia tavaroita ja joillakin metsätaipaleella jopa huonekaluja yms.
Kaupassa kun kävelee niin näkee tavaroita, jopa pakaste-elintarvikkeita, jätetyn ihan mihin sattuu kun ei sitten tarvittukaan sitä eikä jakseta palauttaa. Tiedän kyllä, että nykymarkettien käytävät ovat pitkiä kuin nälkävuosi ja yhden tavaran takia JOUTUU kävelemään useita metrejä, mutta silti ihmisten laiskuus ja välinpitämättömyys jaksaa ihmetyttää. Nämäkin ihmiset voivat olla sellaisia, jotka käyvät lenkillä, salilla tai muuten kuntoilemassa.
Mikä ihmisiä vaivaa?
Välillä alkaa itseäkin turhauttaa ja miettii, että miksi nähdä kaiken sen vaivan kun muutama laiska ihminen pilaa sen kuitenkin. Sitten taas koitan piristyä ja ajatella, että ainakin minä olen yrittänyt kaikkeni.
Vein tänään erään vammaisen miehen paperinkeräyspisteeseen meidän lehdet ja mainokset. Sinne oli jätetty koiranruokapusseja. Niissä mitä ilmeisemmin oli sisällä lehtiä ja mainoksia (oli pohjan muhun päin, joten en nähnyt varmaksi), mutta eihän keräys koske niitä pusseja. Usein olen nähnyt myös muovipusseja. Se onkin vallan kamala vaiva tyhjätä ja ottaa mukaansa. Vie jopa puoli minuuttia ajasta ja ajattelen kun ne lehdet voivat jäädä ripaan kiinni, niin pitää nähdä vaivaa!
Myös muissa keräyspisteissä näkee sinne kuulumattomia tavaroita ja joillakin metsätaipaleella jopa huonekaluja yms.
Kaupassa kun kävelee niin näkee tavaroita, jopa pakaste-elintarvikkeita, jätetyn ihan mihin sattuu kun ei sitten tarvittukaan sitä eikä jakseta palauttaa. Tiedän kyllä, että nykymarkettien käytävät ovat pitkiä kuin nälkävuosi ja yhden tavaran takia JOUTUU kävelemään useita metrejä, mutta silti ihmisten laiskuus ja välinpitämättömyys jaksaa ihmetyttää. Nämäkin ihmiset voivat olla sellaisia, jotka käyvät lenkillä, salilla tai muuten kuntoilemassa.
Mikä ihmisiä vaivaa?
Välillä alkaa itseäkin turhauttaa ja miettii, että miksi nähdä kaiken sen vaivan kun muutama laiska ihminen pilaa sen kuitenkin. Sitten taas koitan piristyä ja ajatella, että ainakin minä olen yrittänyt kaikkeni.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Järkytys
Hain keskimmäisen lapseni eli nuorimman poikani iltapäiväkerhosta ja juttelin kerhosedän kanssa. Kuulin, että oli tullut ruksi vihkoon kiroilusta. Jotkut pojat saavat katsoa jotain piirrettyä tvstä: Pasila tai jokin sellainen, ja siinä kiroillaan. Toki sitä kiroilua on kuullut esikoiseni murkunkin suusta ja isän. Olen myös itse kuullut poikieni käyttävän kirosanoja ja puuttunut siihen. Toki muistan itsekin yläasteelle siirtyessäni oikein opetelleeni kiroamaan kun se jotenkin oli cool. Jäi kyllä multa kun en ollut tottunut ja tuntui kankealta suussa.
Mutta sitten tuli se kylmä suihku. Kesken tvn katseluni tuli puhelu, että poikani on joidenkin kaverien kanssa soitelleet häirikkösoittoja luokkansa yhdelle tytölle. Ensimmäisen puhelun aikana oli kiroiltu ja muuten kai soiteltu ja puhuttu jotain jonninjoutavaa. Tytön äiti pyysi, että pidän pojalle puhuttelun ja että soittelut loppuvat siihen. Mutisin jotain ja puhelu loppui. Sitten alkoi sulattelu ja järkytys upota aivoihin ensishokin jälkeen. Minun poikaniko on tuollainen häirikkö, miten moinen on voinut tapahtua kun muuten niin herkkä ja mukava. En siis sortunut siihen, että ei minun pikkukultani sitä ole tehnyt. Uskoin kyllä tuota äitiä.
Soitin takaisin ja kysyin, että voimmeko pojan kanssa tulla käymään kun haen sen kaverilta. Tulisimme pyytämään anteeksi ja lupaamaan, ettei tällaista enää tapahdu. Hain pojan ja menimme käymään. Autossa sanoin, että pyydät anteeksi ja lupaat, ettet tee enää tuollaista tyhmää. Edes porukan kanssa. Arvasin, että käynti, pieni häpeä ja anteeksipyyntö tehoavat paremmin kuin pelkkä puhuttelu. Niin kävikin. Poika itki, mutta pyysi anteeksi. Kättelivät vielä tytön äidin kanssa, joka kehui pojan tekoa reiluksi.
Silti jäi kamala tunne, että mistä ihmeestä nuo kiusaamisjutut oikein tulevat. Olen koittanut puhua, ettei koskaan saa ketää kiusata ja nyt kaveriporukka vie mukanaan. Tuli mieleen häivähdys näiden koulusurmaajien vanhempien tunnoista. Yrittivätkö hekin parhaansa mukaan kasvattaa ja tulos oli tuo. Mitenkään puolustelematta tekoja. Alkoi hiukan pelottaa, että mistä sitä tietää, että miten kasvattaa ja meneekö oppi perille. Viekö kaveriporukka (jos sattuu huono olemaan) voiton.
Järkyttynyt olen vieläkin.
Mutta sitten tuli se kylmä suihku. Kesken tvn katseluni tuli puhelu, että poikani on joidenkin kaverien kanssa soitelleet häirikkösoittoja luokkansa yhdelle tytölle. Ensimmäisen puhelun aikana oli kiroiltu ja muuten kai soiteltu ja puhuttu jotain jonninjoutavaa. Tytön äiti pyysi, että pidän pojalle puhuttelun ja että soittelut loppuvat siihen. Mutisin jotain ja puhelu loppui. Sitten alkoi sulattelu ja järkytys upota aivoihin ensishokin jälkeen. Minun poikaniko on tuollainen häirikkö, miten moinen on voinut tapahtua kun muuten niin herkkä ja mukava. En siis sortunut siihen, että ei minun pikkukultani sitä ole tehnyt. Uskoin kyllä tuota äitiä.
Soitin takaisin ja kysyin, että voimmeko pojan kanssa tulla käymään kun haen sen kaverilta. Tulisimme pyytämään anteeksi ja lupaamaan, ettei tällaista enää tapahdu. Hain pojan ja menimme käymään. Autossa sanoin, että pyydät anteeksi ja lupaat, ettet tee enää tuollaista tyhmää. Edes porukan kanssa. Arvasin, että käynti, pieni häpeä ja anteeksipyyntö tehoavat paremmin kuin pelkkä puhuttelu. Niin kävikin. Poika itki, mutta pyysi anteeksi. Kättelivät vielä tytön äidin kanssa, joka kehui pojan tekoa reiluksi.
Silti jäi kamala tunne, että mistä ihmeestä nuo kiusaamisjutut oikein tulevat. Olen koittanut puhua, ettei koskaan saa ketää kiusata ja nyt kaveriporukka vie mukanaan. Tuli mieleen häivähdys näiden koulusurmaajien vanhempien tunnoista. Yrittivätkö hekin parhaansa mukaan kasvattaa ja tulos oli tuo. Mitenkään puolustelematta tekoja. Alkoi hiukan pelottaa, että mistä sitä tietää, että miten kasvattaa ja meneekö oppi perille. Viekö kaveriporukka (jos sattuu huono olemaan) voiton.
Järkyttynyt olen vieläkin.
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Hormonikohtaus
Hiljaiseloa olen viettänyt sillä jostain syystä kerran kuussa on aivan valtava väsy. Se ei siis tule välttämättä samaan aikaan kuin....
Aurinkoinen ilma piristää ja pian lähden tallille siitä nauttimaan ja saamaan hyötyliikuntaa juoksemalla hepan vieressä. Aurinkokaan ei tee helotuksellaan tätä väsyä.
Jostain syystä vain kaikki asiat harmittavat (oikeat ja kuvitellut), väsyttävät ja tuntuu, että kierre alaspäin on pohjaton. Turhauttaa tällainen hormonikohtaus vaikka tiedänkin se olevan väliaikaista. Miehet usein nauravat tälle ja luulevat meidän käyttävän sitä päänsäryn tavoin tekosyynä. Mutta tämä on niin totta ja jälkeen päin huomaa käyttäytyvänsä melko naurettavasti, mutta sillä hetkellä sitä vain käyttäytyy niin.
Itsessäni olen moisen ilmiön huomannut ja joku muukin ystävätär on "tunnustanut" omaavansa moisen hormonikohtauksen. Olin siitä siinä mielessä onnellinen, että luulin jo tulleeni hulluksi. Jostain syystä viimeisen synnytyksen jälkeen hormonikohtaus paheni ja oli oikeinkin paha. Nyt kun vuosia on kulunut neljä, alkaa helpottaa, mutta sieltä se joka kuukausi tulee.
Vanhemmat naiset kyllä pelottelevat, että ne hilmat ovat sitten vielä pahemmat (ehkei kaikilla) ja että nauti nyt vain tuosta leppoisasta menosta. Miksiköhän naiset on laitettu hormonien armoille?
Nyt vain odottelen kohtauksen ohi menoa ja pidän matalaa profiilia.
Aurinkoinen ilma piristää ja pian lähden tallille siitä nauttimaan ja saamaan hyötyliikuntaa juoksemalla hepan vieressä. Aurinkokaan ei tee helotuksellaan tätä väsyä.
Jostain syystä vain kaikki asiat harmittavat (oikeat ja kuvitellut), väsyttävät ja tuntuu, että kierre alaspäin on pohjaton. Turhauttaa tällainen hormonikohtaus vaikka tiedänkin se olevan väliaikaista. Miehet usein nauravat tälle ja luulevat meidän käyttävän sitä päänsäryn tavoin tekosyynä. Mutta tämä on niin totta ja jälkeen päin huomaa käyttäytyvänsä melko naurettavasti, mutta sillä hetkellä sitä vain käyttäytyy niin.
Itsessäni olen moisen ilmiön huomannut ja joku muukin ystävätär on "tunnustanut" omaavansa moisen hormonikohtauksen. Olin siitä siinä mielessä onnellinen, että luulin jo tulleeni hulluksi. Jostain syystä viimeisen synnytyksen jälkeen hormonikohtaus paheni ja oli oikeinkin paha. Nyt kun vuosia on kulunut neljä, alkaa helpottaa, mutta sieltä se joka kuukausi tulee.
Vanhemmat naiset kyllä pelottelevat, että ne hilmat ovat sitten vielä pahemmat (ehkei kaikilla) ja että nauti nyt vain tuosta leppoisasta menosta. Miksiköhän naiset on laitettu hormonien armoille?
Nyt vain odottelen kohtauksen ohi menoa ja pidän matalaa profiilia.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2009
Kirkon kellot kutsuivat aamulla väkeä kirkkoon. Minä vein roskapussia ulos ja hain päivän lehden.
Aivan ihana auringon paiste ja pieni pakkanen. Vietin eilisen päivän Tampereella hevosmessuilla. Minä nautin erilaisista näytöksistä ja hevosvieraista. Ystäväni teki muistiinpanoja ja hankintoja omaa talliaan varten. Sekä meno- että tulomatkan juttelimme kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Syviä ajatuksia ja hiukan hömppääkin.
Loppuviikosta ja nyt viikonloppuna ei ole korviini kantautunut ainuttakaan syvällisen pohdinnan aiheuttajaa. Nyt oli taas aika laittaa aivot narikkaan ja nauttia.
Siitä keskusteltiin, että kun suurimman osan ihmisistä kevään aurinko herättää ja päivän piteneminen helpottaa, niin miksi joitakin ihmisiä kevät masentaa. Koska ei itse koe sellaista, sitä on vaikea ymmärtää. Mikä keväässä masentaa? Haluan ihan oikeasti ymmärtää enkä kyseenalaistaa.
Masennus tuntuu olevan tämän päivän rutto. Se leviää hurjaa vauhtia eikä siihen ole kunnon lääkkeitä. Mistä se masennus johtuu? Totta kai olen itsekin masentunut melko usein, mutta on paljon niitä hetkiä, jolloin on hyvä olla. Varsinkin kun tämän blogin tuumailujen kautta olen löytämässä itseni. Elämän tarkoitusta en ole vielä saanut kiinni.
Murkkuni on jatkuvasti suremassa surkeaa elämää. Missä vaiheessa pitää havahtua, että kyseessä on jo vakavampi asia kuin vain murkkuiän oireilut? Eilen autossa juttelimme, että tuo nuorten maailma on kova. Se oli kohtalaisen kova jo omanakin aikana, mutta sekin tuntuu pahentuneen. Miten ihmeessä osaa tukea nuorta niin, että sille kasvaa vahva itsetunto. Halu löytyy kyllä, mutta keinot ovat joskus kateissa. Pitääkö sanoa, että kyllä se siitä, älä välitä, olet hyvä jne. vai tuntuvatko tuollaiset kommentit nuorten korviin teennäisiltä.
Huomaatteko, syvä pohdiskelu alkoi.... :o)
Vaikea valita se oikea kanava. Joskus väsyy kun sitä kuohahtelua tapahtuu monta kertaa päivässä. Sitten kyllä keskustellaan ja murkku rauhoittuu. Mistä sitten tietää onko keskustelu auttanut, kun sama asia tulee eteen hetken päästä uudestaan?
Auttakaa!
Aivan ihana auringon paiste ja pieni pakkanen. Vietin eilisen päivän Tampereella hevosmessuilla. Minä nautin erilaisista näytöksistä ja hevosvieraista. Ystäväni teki muistiinpanoja ja hankintoja omaa talliaan varten. Sekä meno- että tulomatkan juttelimme kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Syviä ajatuksia ja hiukan hömppääkin.
Loppuviikosta ja nyt viikonloppuna ei ole korviini kantautunut ainuttakaan syvällisen pohdinnan aiheuttajaa. Nyt oli taas aika laittaa aivot narikkaan ja nauttia.
Siitä keskusteltiin, että kun suurimman osan ihmisistä kevään aurinko herättää ja päivän piteneminen helpottaa, niin miksi joitakin ihmisiä kevät masentaa. Koska ei itse koe sellaista, sitä on vaikea ymmärtää. Mikä keväässä masentaa? Haluan ihan oikeasti ymmärtää enkä kyseenalaistaa.
Masennus tuntuu olevan tämän päivän rutto. Se leviää hurjaa vauhtia eikä siihen ole kunnon lääkkeitä. Mistä se masennus johtuu? Totta kai olen itsekin masentunut melko usein, mutta on paljon niitä hetkiä, jolloin on hyvä olla. Varsinkin kun tämän blogin tuumailujen kautta olen löytämässä itseni. Elämän tarkoitusta en ole vielä saanut kiinni.
Murkkuni on jatkuvasti suremassa surkeaa elämää. Missä vaiheessa pitää havahtua, että kyseessä on jo vakavampi asia kuin vain murkkuiän oireilut? Eilen autossa juttelimme, että tuo nuorten maailma on kova. Se oli kohtalaisen kova jo omanakin aikana, mutta sekin tuntuu pahentuneen. Miten ihmeessä osaa tukea nuorta niin, että sille kasvaa vahva itsetunto. Halu löytyy kyllä, mutta keinot ovat joskus kateissa. Pitääkö sanoa, että kyllä se siitä, älä välitä, olet hyvä jne. vai tuntuvatko tuollaiset kommentit nuorten korviin teennäisiltä.
Huomaatteko, syvä pohdiskelu alkoi.... :o)
Vaikea valita se oikea kanava. Joskus väsyy kun sitä kuohahtelua tapahtuu monta kertaa päivässä. Sitten kyllä keskustellaan ja murkku rauhoittuu. Mistä sitten tietää onko keskustelu auttanut, kun sama asia tulee eteen hetken päästä uudestaan?
Auttakaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
