Hukkasin itseni opiskelun maailmaan ja aika on suorastaan viuhahtanut ohi.
Luulin menneeni vahingossa psykologian kurssille, koska siivouksesta on tähän asti ollut vain maininta. Psykologiaa senkin edestä.
Näin aikuisena opiskelu on kyllä aivan erilaista kuin nuorena. Sitä erilailla osaa jo suhtautua asioihin ja ottaa sieltä tarvitsemansa. Ei enää ulkoaopettelua! Vaan opetellaan hakemaan tietoa. Jes, järki on voittanut!
Meidän ryhmä koostuu neljästä parikymppisestä tytöstä ja sitten meistä naisista, jotka ovat 40 tai yli. Mielenkiintoinen soppa kokemusta ja nuorta tietoa ja ihan hyvin sovitaan yhteen. Toki tauoilla on todettavissa nuorten pöytä ja meidän vanhempien pöytä. Itse kyllä menin tänään sotkemaan nuorten juttuja.
Odotan, että opiskelu laittaa omatkin vanhat aivosolut taas liikenteeseen. Ovat jo liian kauan jumittaneet samassa paikassa. Näytöt ja kokeet hiukan jännittävät, mutta näyttivät olevan huolenaiheina muillakin.
Ja mikä ihaninta....saan pyöräillä kouluun ja takaisin. Työmatkani on ollut n. 50 km/suunta, joten mahdoton tehtävä pyörällä työpäivisin. Varsinkin kun joutuu matkaamaan autojen seassa ja liikenne melko vilkas.
Myöskin opettajat ovat ihan erilaisia täällä aikuispuolella. Voi puhua enempi ohjaajista tai opastajista kuin opettajista. Viitataan, jos jaksetaan, mutta muuten puhutaan ääneen.
Paljon on aikuisopiskelijoita ja olenkin tuumannut, että peruskoulun voisin lyhennettynä käydä uudestaan läpi näin aikuisiän kokemuksella. Kuinka paljon antoisampaa se olisikaan :o)
Mulla on kyllä pohdittaviakin ajatuksia, mutta annan niiden hiukan vielä kypsyä. Tässä väliaikatietoja mun opiskelusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti