Olen nyt kuunnellut kovasti näitä psykologisia ihmisten lokerointia (ihan ok juttuja) ja tänään on juteltu eri kohteiden siivoojien ammattinimikkeistä ja tehtävästä asiakaspalvelijana.
Nuorisopuolella on kuulemma loppunut laitoshuoltajakoulutus jo vuonna 2003 osallistujien vähyyden takia. No, kyllähän mä ymmärrän, ettei 16 vuotiaan ihanneammatti ole siivooja. Vaikka nimikkeenä siivoojaa ei enää ole. On huoltajia (laitoshuoltaja, sairaalahuoltaja jne.)
Itse tehtäväähän se ei muuta. Tuli vain mieleen, että miksiköhän siivoojan ammattia ei arvosteta. Siivoojan puuttuminen huomataan ja huono jälki, mutta hyvää jälkeä ei mainita eikä arvosteta kunnolla.
Nuorille siinä olisi loputon työmaa ja kun kunnolla opiskelee, niin varmasti saa töitä. Mutta miksi nuoret sitä ammattia arvostaisivat kun eivät aikuisetkaan oikeastaan. Vieläkin puhutaan, että joku on VAIN siivooja. Nimikkeen muuttaminen ei muuta itse mielikuvaa.
Olen nuorena itsekin sortunut siihen eikä todellakaan ollut mikään tavoiteltava ammatti. Nyt taas tuntuu, että mun arvoasteikossa ovat nousseet juuri nämä ammatit. Tutkijoita, professoreita, tohtoreita yms. muka parempia ammatinharjoittajia on pilvin pimein ja välillä tuntuvat tutkivan mitä kummallisimpia asioita. Suorastaan itsestään selvyyksistä.
Nykyisin putki-, sähkö- ja lvi-miehet saavat kunnon arvostuksen. Niin kuin rakentamiseen ja korjaukseen liittyvät ammatit yleensäkin.
Saavatko siivoojat vieläkään?????
Miksi joku Lilius saa mielettömiä summia muka vastuullisesta työstään (eivät ikinä joudu vastuuseen) ja sitten esim. lasten hoitajat saavat ihan minimi palkkaa ja ovat sentään vastuussa kaikista tärkeimmästä asiasta: toisen lapsen hengestä!
Jotain mätää maailmassa!!!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Opettaja lehdessä luki että siivoojaat on eniten sairaslomilla kunnan työntekijöistä.
VastaaPoistahttp://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/2009_14/133831.htm
Ei taida työolosuhteet olla vielä kunnossa vai mistä johtuu. Jotain mätää maailmassa on.
Vartijan työ oli joskus jonkun mittarin mukaan kaikista vähiten arvostettu työ. Niitäkin tarvitaan.
Siivoojat, vartijat, talonmiehet, hoitajat huoltajat, koulunkäyntiavustajat ja mitä niitä kaikkia ruohonjuuritason työtä tekeviä onkaan. Nämä on just niitä joilla on töitä oli lama tai ei.
Palkkaus voitais laittaa kaikille samankokoiseksi. Miksi pitää olla korkeapalkkaisia ja pienipalkkaisia. Jos pienemmällä pärjää niin laitetaan kaikkien palkat samalle tasolle. Lama loppuu aika nopeaan silloin.
Siivoojat kunniaan! Olen nimittäin tehnyt sitä hommaa ja en pitänyt itseäni mitenkään rupasakkilaisena ja huonona. Meillä töissä on siivooja, joka on ollut talossa 18 vuotta. Ihana ihminen, jjoka aksaa olla raskaan työnsä lisäksi ystävällinen kaikille. Ja sen, jos siivooja on poissa töistä, huomaa heti. Työpanos on todella tärkeä. Miksei arvostus? (Väitän kyllä, että tämän mainitsemani siivoojan arvostus meillä on paikallaan. Hän on itsekin sanonut, että arvostus auttaa jaksamaan.)
VastaaPoistaSiivous kunniaan.
VastaaPoistaSiivoojan puutoksen huomaa nopeasti. Varsinkin tuolla sairaalamaailmassa ehdottoman tärkeää työtä se tekevät! Ja siitä saisi maksaa arvoisensa palkan. Kiva huomata että opiskelusi on lähtenyt mukavasti käyntiin!
JUKE.K
VastaaPoistaNiin hyvä kun tuo samanpalkkaisuus ideana onkin, ei taida mennä tuolla yläpäässä läpi :o) Olen samaa mieltä, että noissa ammateissa kyllä töitä piisaa.
LINNEA
On monta yksittäistä työpaikkaa, jossa osataan arvostaa siivoojaa. Kunnia ja kiitos heille! Meistä jokainen jaksaa tehdä omaa työtään, kun joskus kuulee arvostusta. Kummasti nostaa taas työmotivaatiota.
JOSSU
Kyllä on lähtenyt hyvin käyntiin opiskelu. Välillä tulee kyllä hirvitystä mieleen kun suurimmalla osalla kurssilaisia on jo jonkinasteen kokemus. Osaavat kysyä ja ottaa tietoa erilailla kuin minä. Minä aloitan oikeastaan ihan nollasta kun kotisiivousta ei lasketa. Kyllä vaan tähänkin ammattiin pitää opiskella eikä mikään yksinkertainen juttu.
Tuo arvostuksen puute on kyllä niin totta. Mutta niin se on monella muullakin alalla. Niin pitkään kun hommat sujuu ja luistaa, kaikki on hyvin ja väki tyytyväistä mutta kuka kiittää tai edes huomaa, että joku hoitaa asioita taustalla. Annapa olla, kun joku menee pieleen, kyllä SE huomataan...
VastaaPoistaHuhhaah. Yhdessä työpaikassa oli nainen joka vältteli katsekontaktia siivoojan kanssa eikä koskaan morjenstanut tai muuta. Vaikka samassa työpaikassa oltaisiin oltu vuosiakin. Ihan ihme hommaa..Lakkoilla siivoojien pitäisi prkl! Itsekin tein vuoden kyseisiä hommia, sitten lähdin opiskelemaan haluamaani alaa. Kesätöiksi voisin siivousta vieläkin tehdä tai sitten osa-aikaisena (niin kuin tein aiemminkin), mutta en todellakaan kestäisi työtä täyspäiväisesti. Menis varmaan pää sekaisin :D
VastaaPoista